Ostoksia ja vielä koiruuksia

Oli niin pitkä bloggaustauko, että täytyy laittaa tuplapostaukset. Kovin paljon en ole uskaltanut tuhlata, mutta jotain uutta vaatetta on tullut ostettua sekä kaupasta että kirppiksiltä. Ja yllätys-yllätys, kaikki vihreää! Lempivärinihän se onkin. Noita lyhythihaisia puseroita en tosin voi juuri nyt käyttää, kun Heinolan näyttelyssä paloin/rusketuin niin, että päällä näyttäisi koko ajan olevan pitkähihaiset hansikkaat ja kaulalappu. Eli kivat rajat, jotka eivät tämän kesän aikana katoa.

Uma Aaltosen kirjoja minulta on löytynyt entuudestaankin hyllystä. Mm. Colette, pieni musta koira on suosikkini. Kyynelehtimättä sitä ei voi lukea. Tämän heppakirjan bongasin Kierrätyskeskuksesta, minne lähinnä menin katsomaan koirille uutta nojatuolia, kun entisen istuinosan kangas on revennyt. Minua viehättää kirjassa Julia Vuoren kuvitus. Tuolia en valitettavasti löytänyt. Tuo pieni kaktus oli Valtterin itsepalvelukirppikseltä adoptoitava. Minulla on melko huono viherpeukalo, joten varpaat ja sormet ristissä, että kaktus ei heti menehdy.

Koirien kuvista käy hyvin ilmi tyttöjen erilainen energiataso. Kylli tosin on kohta veteraani ja Hilma vasta nuori-neiti. Mutta ei Kylli ole koskaan välittänyt leluista. On filosofi, joka tykkää istua, mietiskellä ja katsella maailman menoa. Hilma taas on varsinainen Duracell. Hetken nukkuu ja sitten taas kannetaan kaikki omat lelut yksitellen kovan ravistuksen kera olohuoneeseen. Kiva katsoa kun toisella on hauskaa.

Kuvat eivät ole mitenkään korkeatasoisia tai taiteellisia, mutta ei ollut tarkoituskaan.

Heinäkuu lähenee loppuaan...

Minne heinäkuu melkein jo katosi? Illat ovat selvästi pimentyneet, joten syksy on tulossa. Ei siinä mitään, se on yksi lempivuodenaikojani. Sikäli kun joka päivä ei tule kaatamalla vettä. Rakastan syksyn värejä kun olen syksyn lapsi.

Lomalla on tullut käytyä pitkästä aikaa koiranäyttelyssä muussakin roolissa kuin katsojana. Hilma-penaskan kanssa on harjoiteltu muutama pentunäyttely ja nyt viikonloppuna olisi sitten rodun erikoisnäyttely edessä. Likka on vilkas kuin elohopea, joten tiettyjä haasteita hänen esittämisensä asettaa. Mutta ei näyttelyharrastus niin kuolemanvakavaa ole. Ylläolevat kuvat on ottanut Hilman kasvattaja (Liisa Suoninen/Pasi Apajalahti). Kylli on oloneuvoksena, sillä hän ei koskaan oikein näyttelyitä sulattanut. Hermostui ja stressasi, joten mitäpä toista kiusaamaan. Rakashan tuo on ilman pokaaleja ja ruusukkeitakin.

Tuli käytyä myös pitkästä aikaa eläinten hautausmaalla. Siellä aistii ja näkee sen rakkauden määrän, mitä lemmikkieläimiin sisältyy. Pääasiassa siellä oli koirien ja kissojen hautoja, mutta myös pienempien lemmikkien viimeisiä leposijoja löytyy. Kaunis paikka.

Kävin myös hyvän ystäväni kanssa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja minä pöljä unohdin kameran kotiin. Harmitti todella. Tuskin seuraavalla kerralla menen uudestaan kasvihuoneisiin käymään. Mutta jos pihalta saisin jokun kuvan napattua. Kunhan ennen syksyä ehtisi, jotta olisi jotain kuvattavaakin.