lauantai 8. toukokuuta 2010

Blogitunnustus

Kiitos jaanalle.

Olen melkoisen tumpelo atk-asioissa. Jaan tunnustusta eteenpäin, kunhan keksin, miten sen teen.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Harjoitus tekee mestarin ja omituisia otuksia

(kuva Pasi Apajalahti/kennel Wheelback's)

Oheisessa kuvassa harjoittelemme Hilman kanssa näyttelyssä poseeraamista. Melko hyvin onnistuimme viime sunnuntaina Somerolla esiintymään kehässä. Tuomari tosin ei oikein tykästynyt Hilmaan ja tuloksena oli H. Minä olin erittäin tyytyväinen siihen, että Hilma malttoi seisoa melko pitkäänkin paikoillaan ja liikkui kivasti. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.

Laitetaanpa myös pitkästä aikaa kuvaa ei-nelijalkaisista perheenjäsenistä:


Tässä on yksi trio minun parikymmenpäisestä akaattikotilofarmistani. Jatkossa tuhoan kyllä kaikki munat, mitä tulee, sillä tämä määrä "limanuljaskoja" riittää...

Vihreää

Lainasin kirjastosta mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan: Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla.  Se kertoo kirjailijasta, joka päättää tehdä kokeen ja yrittää elää vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa vuoden ajan niin, että kuormittaisi ympäristöä mahdollisimman vähän.


En ole vielä kovin paljon kirjaa lukenut, mutta vaikuttaa hyvältä. Tykästyin aikanaan hieman samaa teemaa noudattavaan John Websterin dokumenttielokuvaan "Katastrofin aineksia". Siinä perhe välttää öljyn kuluttamista vuoden ajan.

Omissa kulutustottumuksissa olisi vieläkin paljon parantamisen varaa, vaikka yritänkin suosia ekologisia vaihtoehtoja aina kuin se vain on mahdollista.

Ja mitä vihreään tulee, niin kokeilinpa muutamalla kuivatulla herneellä idättämistä ja tällaisia pieniä herneenversoja niistä on tullut:


Loppuun lainaus C. Beavanin kirjan takakannesta: "Kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?" Ajatuksia herättävä kysymys...