Olen taivaissa ja leijun ...

Luulin, ettei tänään olisi muuta kommentoitavaa kuin kiiltokuvat  - kuinka väärässä olin. Nyt odottelen malttamattomana ensi kesää... Fan clubilaisena sain hankittua liput itselleni ja bestikselleni ensi vuoden elokuun konserttiin. Edellisestä bändin näkemisestä onkin kulunut jo yli 10 vuotta. En voi uskoa todeksi. Paikat eivät liene mitkään huippuhyvät, mutta mitä siitä. Penkki on takapuolen alla. Enää en jaksa nurmella seisoskella. Varmaan tunnistatte mistä on kyse.

Lapsuuden tärkeitä kiiltokuvia osa II

Tarkoitus ei ole tehdä Huvikummusta pelkästään kiiltokuvablogia, mutta kun ei ole mitään erikoisempaa kerrottavaa tänään, ajattelin laittaa vielä muutamia rakkaita 1950-luvun saksalaisia kiiltokuviani näytille. Näyttääkö tutulta? Samalla heitän haasteen muille bloggaajille; jos sinulla on tallessa kiiltokuvia, laitapa niitä esille muiden ihailtavaksi.

Lapsuuden tärkeitä kiiltokuvia osa I

Ajattelin esitellä muutaman satojen (tai oikeammin tuhansien) kiiltokuvien kokoelmastani. Kuvat ovat 1950-luvulta saksalaista tuotantoa. Kustantaja on AFKH (Arthur F. Krüger, myöhemmin pelkkä Krüger). Olen  aina pitänyt erityisesti eläinaiheisista kiltsuista ja nelkuista eli neliömäisistä. Kukka-aiheet kiinnostivat vähiten.

Lapsena en tietystikään tunnistanut kustantajia ym. mutta ei sen väliä ollut. Riitti, että kuva oli nätti ja niitä liimattiin muistokirjoihin ja vaihdeltiin ystävien kanssa tekemällä esim. taitetusta Aku Ankasta sellainen vaihtarisysteemi. En muista, oliko sillä joku nimikin.

Aikuisiässä olen saanut  paljon uutta tietoa ja osaan jo tunnistaa erimaalaisia kuvia ja kustantajia. Ja jos bloggaajissa on muita kiiltokuvista kiinnostuneita, laittakaa ihmeessä sivuillenne esille aarteitanne. Nämä minun ottamani kuvat kiiltävät ikävästi, mutta parempia otoksia en saanut.

Kauniit suomalaiset koirarodut

Olen aina pitänyt suomalaisista koiraroduista, vaikka sellaista ei minulla varmaan tule koskaan olemaan. Lapsuudenkodissa ehti olla kolme paimensukuista lapinkoiraa, Toni, Peikko ja Takku. Edelleen rotu on rakas sekä minulle että vanhemmilleni, mutta he eivät enää ottaneet Takun kuoltua uutta koiraa.

Lauantaina olin hyvän ystäväni luona kylässä. Hänellä on lapinporokoira Martta. Ja tänään toinen ystäväni toi näytille suomenpystykorvan pentunsa, Anun. Pieni kettu-tyttö :)

Suomalaisissa koiraroduissa vaan on sitä jotain, ei sille voi mitään. Karjalankarhukoiraa ja suomenajokoiraa harvoin kaupunkioloissa näkee, joten aina koiranäyttelyissä käydessä täytyy käydä katsomassa lähempää.

Flunssa yrittää edelleen iskeä, hieman aivastuttaa ja paleltaa, mutta vielä ei ole petiin kaatanut. Täytyy ottaa lisää dopingia....