torstai 26. toukokuuta 2011

Onneksi kohta on viikonloppu...

Kävin töitten jälkeen hoitamassa pari pakollista asiaa ja kotona olin klo 20 aikoihin. Ei tässä paljon vapaa-aikaa jää.

Kotona odotti ihana yllätys, korttipostia uudelta korttirinkiläiseltä, Emmiltä. Kiitoksia :)



Lisäksi sain Ruotsista Traderasta ostamani bullinelkun. Minulla oli tuosta jo pienempi versio, mutta tämä iso on aivan ihana.


Toivottavasti jossain vaiheessa tulee muutakin kerrottavaa kuin postikortteilu. Tällä hetkellä olotila on melkoisen pysähtynyt.


Eilisen postikorttisaalis

Eilen tuli taas monta kuorellista ihania kortteja, joita olen netistä huutanut. Vielä eivät kansioon asti päässeet



Hieman joka kansioon jotakin: Nokkalaa, Ansiota, Tilgmannia, Koivua, Omppua sekä pari ihanaa korttia postitettavaksi.

Muutoin elämä polkee paikallaan. Hilman vointi on onneksi kohentunut. Itse odotan puhelimen soivan. Aina töissä ruokatauolla katson heti, onko kukaan soittanut, mutta ei. Niin toivoo pääsevänsä johonkin haastatteluun... Töissä menee vaan "rankemmaksi" eikä motivaatiota tahdo enää löytyä :(  Pitäis päästä pois ja pian.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Hilma eläinlääkärissä

Hilma on niiskuttanut ja köhinyt jonkin aika ja halusin selvittää, mistä on kyse. Työaikani eivät sopineet yksiin vapaiden eläinlääkäriaikojen kanssa. Onneksi isäni tuli taas kerran apuun ja käytti Hilmiksen tohtorilla. Nielutulehdushan se oli. Saatiin antibiootit sekä silmätipat rähmiviin silmiin. Ehkä se tästä. Potilaalle piti tietty antaa jämät syömästäni jätskistä. Täytyyhän pieniä potilaita hemmotella, täytyyhän?

Kiva, kun tänään on satanut. Tekee luonnolle hyvää. Kotiin tullessa oli odottamassa pari postikorttia postcrossingin kautta. Kumpikin mieluinen.

Huomenna täytyy yrittää saada yksi kortti/kirje aikaseksi pitkästä aikaa. Ja mitähän muuta sitä olisi "työlistalla". Nyt taidan kömpiä dekkarin ja yhden ruttunaamaisen toipilaan kanssa täkin alle. Hyvää yötä!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Leppoisa sunnuntai


Olen tehnyt kaikenlaista pientä, mutta yrittänyt myös levätä, jotta jaksan taas viikon töissä. Pesin Hilman ja nyt tyttö tuoksuukin ihanan puhtaalta. Hän jatkoi eilistä projektiaan, eli Pokemonin (eikä sammakon, kuten luulin) silmänpoistoa.


Aion vielä kirjoittaa muutamat postcrossing -kortit sekä hieman järjestellä omia kortteja kansioihin. Ostin perjantaina hyvää teetä. Tätä tuotemerkkiä olen pitkään halunnut kokeilla, mutta sitä ei meidän kaupoista löydy, joten se lähti matkana, kun Life-myymälästä sitä löysin


En voi myöskään vastustaa saviastioita, joten tämä purnukka oli pakko ottaa eilen kirppikseltä mukaan. En tiedä, millä sen täytän, mutta aika näyttää.


Oikein mukavaa viikkoa kaikille.