sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Taas vuoden vanhempi

Niin aika vierähti ja mittariin rapsahti taas vuosi lisää. En ole juhlistanut päivää mitenkään erityisemmin. Pannukakulla ja tummalla reilun kaupan suklaalla olen herkutellut ja olen tehnyt sitä mistä nautin - eli kävellyt luonnossa. Onkin tullut bongattua muutama punatulkku ja närhi. Ja äsken keittiön ikkunasta katselin, kun käpytikka askarteli pihalla kannon kimpussa. Toivottavasti löysi syötävää.

Tällaisen ihanan ovipidikkeen (tai vaikka kirjatuen/paperipainon) sain eilen hyvältä ystävältäni Kisiltä. Sai minut houkuteltua keskustaan shampanjalasilliselle, ilman että aavistin mitään taka-ajatuksista :)

Lunta ei vielä ole, vaikka sitä hieman jo höytäilikin. Mutta talvi on tulossa, sen tuntee. Eilen sain kyydin kaupoille ja nyt on ensimmäinen auringonkukansiemensäkki odottamassa parvekkeella talven tuloa. Vielä pystyn lintuja ruokkimaan ja sen on ilo, josta yritän nauttia ennen kuin se loppuu minusta riippumattomista syistä.

Työrintamalta ei mitään uutta. Muutamia hakemuksia olen tehnyt. Olen aika stressaantunut tämänhetkisestä tilanteesta, mutta minkäs teet. Onneksi viikonloppuisin on kivaa ohjelmaa ja Kirjamessutkin ovat tulossa :) Minulle on ennustettu, että on vain ajan kysymys, milloin uusi työpaikka löytyy. Tähän haluan uskoa.

Tällaisen ihanan muistikirjan hankin jokin aika sitten. Jos kiinnostuit, niin käypä kurkistamassa http://villiviinikuisti.blogspot.com/