perjantai 20. huhtikuuta 2012

Postikortteilua ja muuta mukavaa

Muutama päivä sitten ostin korttiringin Sarilta ison laatikollisen postikortteja postikulujen hinnalla. Koskaan aiemmin en ole tuollaista määrää kortteja kerralla saanut. Oli siinä postista raahaamista, kun bussilla kuljen. Paljon pääsiäis- ja joulukortteja ym. Piti säästellä ja ajan kanssa katsella, mutta "unohduin" laatikon ääreen ja havahduin, kun kello oli 03.00 ja seuraavana päivänä työpäivä :D Taidan olla ihan hurahtanut postikortteiluun. Samana päivänä sain vielä muiltakin korttirinkiläisiltä postia, joten olo oli kuin jouluna.



Eli tuossa päivän korttisaalis :)

Pitkästä aikaa ostin myös Suuren Suomalaisen kirjakerhon alennusmyynnistä muutaman kirjan. Yritän harkiten hankkia kirjoja. Oli iso operaatio remontin ajaksi ensin pakata kirjat ja sen jälkeen järjestellä kirjahyllyyn. Tilakin käy vähiin, kun postikorttikansiot valtaavat tilaa.
Ihastuin vegaanien herkkukirjaan nimeltään Puputyttö ja vohvelisankari (mikä ihana nimikin). Myös Irti oravanpyörästä antaa varmasti paljon ajattelemisen aihetta. Omenansiementen maku kirjaa Helsingin kirjamessuilla viimeksi hipelöin, mutten kuitankaan ostanut. Jäi mieleen ja nyt sen omaan hyllyynikin sain.


Kiitos korttiringin Mirjalle kivasta korttilähetyksestä. Paljon Marleena Ansiota, Egypti-aiheisia kortteja ym. Tässä muutama näytille



Myös korttiringin Paulalta tuli mahtava kuorellinen kortteja. Hassua on, vaikka emme ole edes koskaan tavanneet, hän tuntuu kuin ystävältä, jonka postia aina odottaa.






Myös ystäväni Jaana lähetti minulle Tampereen messuilta minulle löytämiään koirakortteja, joista nämä kaksi ihanuutta laitan esille. Kiitos, kun muistit minua.


Tänään olen vapaapäivällä ja yritän saada kotihommia tehtyä ja rentouduttua. Yritän olla ottamatta paineita, vaikka tehtävää olisikin enemmän kuin laki sallii.

Nämä "santut" kotiutuivat evakosta vanhemieni luota. Äitini hellä hoiva on saanut ne kukkimaan :) Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Mukava viikonloppu takana

On ollut kiva viikonloppu. Lauantaina kävin toisen kerran Ateneumissa katsomassa Carl Larssonin näyttelyn, nyt ystäväni kanssa. Samalla tuli vilkaistua hieman vakiokokoelmia ja käytyä tietysti Ateneumin kahvilassa ja korttimyymälässä. Kovasti odotan kesää ja Helene Schjerfbeckin näyttelyä. Edellisestä kerrasta on jo  niin pitkä aika.

Illalla tein pitkästä aikaa jalkahoidon ja testasin päivällä ostamaani kasvonaamiota. Polttelin kynttilöitä ja katselin nauhoituksia ja nautin pari lasillista viiniä.

Tänään kävin pitkästä aikaa salilla. Kävelin sinne ja takaisin. Tekipä hyvää treenata. Jospa ehtisin tehdä jotain itseni hyväksi lähiviikkoina, etten ihan turhaa salimaksua maksa.

Ostin noin viikko sitten tehosekoittimen ja nyt laitankin kerran päivässä jotain hyvää juomaa. Tänään sekoittimeen meni: itse keräämiäni villivadelmia, soijajuomaa banaanin palanen, hamppuproteiinijauhetta, karpalojauhetta ja hunajaa. Nam, hyvää ja ilmeisesti terveellistäkin :)


Lauantai-iltana satoi räntää ja tänään on ollut ihanan keväinen ilma. Bongasin kolme sitruunaperhosta ja leskenlehtiä. Vaihdoin jalkaan lenkkarit ja päälle anorakin. Nämä pihallamme olevat kaunottaret ovat leskenlehtien lisäksi keväänmerkki


Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille!