perjantai 28. joulukuuta 2012

Minne aika on kadonnut?



Olen ollut työttömänä lähes viisi kuukautta. Aikaa olisi, mutta puhti, tarmo ja mielenkiinto hukassa. Päivät kulkevat ohitse huomaamatta. Tunteiden kirjo on melkoista vuoristorataa. Jospa uusi vuosi toisi parannusta elämäntapoihin. Rytmiä nukkumiseen ja heräämiseen ja ehkä uusien asioiden opettelemiseen. Itsehän muutos on tehtävä, kukaan muukaan ei sitä puolestani tee, tiedän sen.  Edelleen haluan vakaasti uskoa siihen, että sopiva työpaikka on jossain mua varten, vaikka huomaankin, ettei vapaita paikkoja minun osaamisellani juurikaan ole. Yritän olla huolehtimatta asiasta ja ottaa päivän kerrallaan.
 
Joulu, lempijuhlani, on takanapäin. Aaton vietin vanhempieni ja pikku-siskoni perheen kanssa. Tärkeintä oli ruokailu ja yhdessäolo. Joulupäivänä lötköilin ja tapaninpäivänä olin Hesyllä vapaaehtoisena siivoamassa kissojen loosseja. Rankkaa, mutta palkitsevaa työtä.
 
Uutena vuotena olen illan kotona, sillä Hilma ei oikein tykkää ilotulitteista. Täytynee taas valvoa pitkälle aamuyöhön, ennenkuin saan hänet viimeisen kerran hädälle. Onneksi uusi vuosi on vaan kerran vuodessa.
 
Oikein mukavaa kohta alkavaa vuotta 2013 kaikille! Yritetään tehdä siitä onnellinen ja menestyksekäs.
 
PS. Yritän myös päivittää blogia ahkerammin...

 
Eipä näytä kuusi miltään kun jouduin salamaa käyttämään, mutta muutoin oli niin hämärä kuva
 
 
Hilma rakastaa paketteja. Jouduin hieman avittamaan. Hyvä, ettei sormet lähteneet mukana :)



torstai 18. lokakuuta 2012

Vuotta vanhempi



Eilen tuli taas vuosi lisää mittariin. Juhlistin synttäreitä ihan kotoilemalla ja nauttimalla viiniä ja prinsessaleivosta. Tänään olin lähdössä liikenteeseen, mutta tihkusade ja tuuli ei sitten houkutellutkaan. Huomenna uusi yritys. Nyt onkin hyvä tehdä parit työhakemukset, kuunnella musiikkia ja jatkaa kiiltokuvien järjestelyä, jota tein viime yönä pitkälle aamuyöhön asti. Vuorokausirytmi tietty sekaisin, mutta otetaan irti kaikki tästä "vapaudesta". Yritän ensi viikolla saada jonkinlaisen päiväjärjestyksen aikaseksi.
 
Ei muuta kuin oikein mukavaa viikkoa kaikille. Hiljaistahan täällä on, mutta ehkä joku lukijakin eksyy sivustolle.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Juureksista potkua

Olipa mukava viikonloppu. Lauantaina sain haettua vapaalipun Helsingin Kirjamessuille ja olin Hengen ja tiedon messuilla. Sain seurakseni erään pariskunnan, joka aikoinaan asui meidän talossa. Oli kiva tavata pitkästä aikaa. Juurikaan ostoksia en tehnyt, mutta tällaisen enkelin ostin olohuoneen ikkunaan, niin kaunis.


Ja tuo samainen pariskunta kutsui minut sunnuntaina vierailulle uuteen kotiinsa Sipooseen. Vielä hakivat ja toivat kotiin ja tarjosivat ruoan. Aivan mahtava päivä :) He antoivat minulle myös jo viime vuonna joululahjaksi tarkoitetun bulldoggipehmolelun, johon Hilmakin mieltui, hieman liikaakin...


Ostin kaapit täyteen juureksia, joista aion loihtia hyvää, halpaa ja terveellistä ruokaa. On lanttua, nauriita, porkkanoita, punajuuria, bataattia, parsa- ja kukkakaalia. Tämä sadonkorjuun aika on sitten mukavaa.
 
Huomenna alkaisi ennakkoäänestyskin. Ehdokas löytyi vaalikoneen kautta. Taidanpa synttärieni kunniaksi käydä heti antamassa ääneni pois.
 
Nyt täytyy viedä postilaatikkoon kortteja ja lähteä hakemaan eläinlääkäristä Hilmalle kuivamuonaa. Eläinkaupasta ostamani kuivamuona ei näköjään jostain syystä sovi Hilmikselle. Meillä on jo muutaman viikon ajan ollut riesana ihon punoitusta ja kutinaa. Ollaan syöty antibioottikuuri, pesty shamppoolla ja syöty vaan kanaa ja riisiä. Kun laitoin sekaan entistä ruokaa, alkoi taas kutittaa, joten kai se on satsattava hypoallergiseen ruokaan. Maksaa vaan maltaita, mutta pääasia, että sopisi Hilmalle. Mun omat eväät onneksi olivat halpoja.
 
 

torstai 11. lokakuuta 2012

Kirpputorilöytöjä


Kävin eilen pitkästä aikaa Hesyn kirpputorilla. Rahaa meni 5,50 € ja sillä sain näiden kuvassa olevien tavaroiden lisäksi muutaman postikortin, kaksi puseroa ja Hilmalle lelun, jota neiti mulle koko ajan tuo heitettäväksi, kun kirjoitan tätä :)


Iso, englantilainen lautanen, jonka värit ovat 1970-lukuisen sinapinkeltaisemmat kuin kuvassa. Mulla on astioita kaapit liiankin täynnä, mikä tuli huomattua putkiremontin aikana, kun tyhjentelin kaappeja, mutta tämä oli niin "mun värinen" astia, että lähti mukaan.


Vihreä purnukka, jonka tulevaa sisältöä en vielä tiedä


Pieni suklaarasia, joka sai sisällökseen irralliset kiiltokuvanelkut


Pieni taulu, jota en voinut kirpparille jättää, kun siinä on mun rakastamia syksyn värejä. Olen tänään kulkenut taulun kanssa ympäri huushollia ja yrittänyt löytää sopivaa paikkaa seinällä.
 
Yritän lauantaina saada vapaalipun tuleville Helsingin Kirjamessuille. Täytyisi olla aikaisin jonottamassa, kun Suomalainen Kirjakauppa avataan.
 
Sain tänään hoidettua verokorttiasiankin. Nyt kaikki viralliset asiat on hoidettu. Voin keskittyä päivärahakemusten tekoon ja työpaikan etsimiseen. Eilen tein yhden hakemuksen. Huomaa, että avoimet työpaikat ovat vähentyneet. Harvaan riittää taidot. Mutta eipä masennuta. Nautin jokaisesta päivästä ja luotan ja uskon tulevaan.


 
 
 
 
 

torstai 4. lokakuuta 2012

Pennejä taivaasta (tai jostain muualta)



Vihdon tilille tuli kahdelta viikolta työttömyyskorvaus. Seuraavan kerran saan anoa rahaa marraskuun alussa. Eihän tuolla summalla paljon juhlita, mutta varmaankin leivässä pysytään. Kapea, mutta toivottavasti ei pitkä leipä :) Pääasia on, että rahaa tulee nyt säännöllisesti. Vielä täytyy verovirastoon olla yhteydessä ja tarkistaa veroprosentti, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
 
Nyt tarttis miettiä avoimia hakemuksia ym, kun suhteita, joilla töitä saisin, ei ole ja mol:n sivuilla ei ollut minunlaiselleni mitään paikkaa, mitä hakea. Mutta toivotaan, että haettavaakin vielä löytyy. Sillä välin levätään, kuntoudutaan ja nautitaan ihanasta syksystä. Ja kivaakin on tiedossa, vuotuiset Helsingin Kirjamessut, jonne aion mennä, vaikka mikä olisi. Ei siellä tarvitse paljoa ostoksia tehdä, kunhan olen mukana. Jotain piristystä elämääni, jossa nykyään viikonloppu ei arjesta poikkea.
 
Oikein hyvää kv. Eläinten päivää toivottelee Hilma!

 
 

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lempivuodenaikani - syksy


En tykkää jatkuvasta vesisateesta, mutta muutoin syksy on lempivuodenaikani. Ehkä olen melankolinen luonne. Kesän vehreys ja kukkeus on takanapäin ja kohta sadonkorjuukin. Muuttolinnut lähtevät ja luonto hiljenee. Ja niin pitäisi ihmisenkin.
 
Tänne ei ihmempiä kuulu. TE-toimistossa oli työnhakuhaastattelu, eli siis käytiin läpi sitä, miten aion hakea töitä ja mitä apua mahdollisesti tarvitsen. Korostettiin oma-aloitteisuutta. En kyllä kuvitellutkaan työkkärin mulle työtä löytävän. Itse se on jostain kivenkolosta kaivettava esiin. Kovat YT-neuvottelu-uutiset ovat pelottavia. Joka paikasta vähennetään henkilöstöä, vaikka yrityksellä menisi hyvinkin. Ja samanaikaisesti työurien pidentämisestä puhutaan. Mahdoton yhtälö. Tuon tajuaa tyhmempikin. Mä yritän olla vaivaamatta päätäni sillä, miten löydän työpaikan. Elän hetkessä ja luotan tulevaan. Uusi työ tulee kun sen aika on.
 
 
 
Tein tänään 1,5 tunnin reippaan lenkin. Halusin hyödyntää kauniin sään ja valon. Lenkki vei Maunulan uurnalehdon vieritse ja poikkesin hautausmaalle. Siellä on aina niin rauhallista. Vaikka autotie kulkee melko lähellä, liikenteen melu ei kuulu sinne.
 
 
 
Hautausmailla on hyvä rauhoittua ja ihastella kauniita hautakiviä ja patsaita.
 
 
 Hyvä ystäväni bongasi tällaisen vanhan hautausmaan, jossa on ihania patsaita. Mielenkiintoisen näköinen paikka minunlaiselleni, jota viehättää vanhojen hautausmaiden lisäksi myös vanhat autiotalot

 https://www.google.fi/search?q=highgate+cemetery&hl=en&rlz=1R2AURU_fiFI501&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=FGBoUKv2E67b4QS4pICgDw&ved=0CDsQsAQ&biw=990&bih=504

Vuorokausirytmi hieman sekaisin, mutta ihmekös tuo, kun ei ole mikään pakko aamulla tiettyyn aikaan nousta ja ihana, taivaalla mollottava täysikuukin sotkee mun unirytmin.

Sain käytyä vaatekaapit läpi. Ärsyttävän paljon oli vaatteita, jotka ovat "kutistuneet" kaapissa. En tykkää ollenkaan tuosta suuntauksesta, mutta yritän ottaa rennosti. Osa vaatteista lähti Hesyn kirpparille, osa roskiin ja jonkin verran meni kellariin odottamaan parempia aikoja ja ihmettä, että vielä muutaman kilon kutistuisin. Hieman uutta vaatetta hankin UFF:sta. En halua (enkä kyllä pystykään) satsaamaan suuria summia vaatteisiin.

Tein tänään ekan työttömyyskorvaushakemukseni kahdelta viikolta. Ei rahaa paljon ole tulossa, mutta tyhjää parempi. Hyvin olen kuitenkin pärjäillyt. En ole juurikaan shoppaillut ja ruoassakin yritän säästää. Ostin kaalia (0,49 €/kg), punajuuria ja tofua. Ensi viikon ruokatarvikkeet siis hankittu. Edullista, terveellistä ja yllättävä kyllä, vielä hyvääkin. Tärkeimmät asiat onneksi eivät ole rahassa mitattavissa.  Ilmaista on Suomen kaunis luonto, hyvät ystävät, musiikki ja Hilma, joka köllöttelee mielellään mamman kainalossa soffalla ja huokailee. Tämä on onnea :)

 
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Hyviä uutisia

Tänään oli tullut tieto, että en saa karenssia. Näinhän sen piti mielestäni mennäkin, mutta kun pelottelivat TE-toimistossa. Nyt voin anoa työttömyyskorvausta. Kiva, että jotain säännöllistä tuloa on, jolla saa laskunsa maksettua. Työnhaku jatkuu tottakai.
 
Menoja täytyy pienentää, joten kävin irtisanomassa jäsenyyteni yksityiselle kuntosalille. Ei vaan ole varaa nyt. Täytyy miettiä edullisempia liikuntamuotoja.
 
Enkuntunnit alkoivat viikko sitten. Ihan kiva harrastus. Enemmän tosin pitäisi tehdä töitä, jotta sanasto jäisi mieleen, mutta hyvä näinkin.
 
Vaatekaapit odottavat läpikäymistä. Järjestelyä, liian pieneksi "kutistuneiden" vaatteiden kaapista poistamista ym. Teen inventaarion käyttökelpoisista vaatteista ja katson mitä puuttuu. Sitten vaan UFF:aan tai kirppikselle ostoksille.
 
Oikein mahtavaa uutta viikkoa kaikille. Ulkona on ihana syysmyrsky, jonne suuntaan Hilman kanssa :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syksykin on jo saanut


Aika on kulunut vinhaa vauhtia. Olen virallisesti työtön ja hoidellut asioita TE-toimistossa ym. Nyt odottelen neljä viikkoa päätöstä siitä, saanko karenssia. Todella outoa. Minuthan on irtisanottu koeaikana! En tiedä, koska rahaa alkaa tulla ja paljonko. 
 
Olen hieman pallo hukassa. Väsynyt edelleen. En saa rytmitettyä päiviäni järkevästi, mutta ehkä se tästä vielä selkenee. Työpaikkoja olen katsellut, mutta sopivia ole tullut eteen.
 
Yritän kuntouttaa itseni ja ottaa rauhallisesti. Olen postikortteillut ja pienimuotoisesti harrastanut filateliaa. Eli liotellut kauniita merkkejä ja laitellut keräilykansioihin. Ei mitenkään systemaattisesti kuitenkaan.
 
Liikuntaharrastuksen jatkoa täytyy katsoa. Mulla ei enää ole varaa tuohon yksityiseen saliin :( Ja tietty muutoinkin oltava tarkkana rahan kanssa.
 
Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Yritän nauttia joka päivästä ja keksiä jotain kivaa. Ehkä tämä pysähdys oli pakko tulla. Viimeiset kuusi vuotta on ollut yhtä YT-neuvottelua ym. Rankkaa on ollut. Nyt on aika voimaantua ja katsoa tulevaisuuteen.
 
 
 
(otin kuvaa sienistä, kun joku utelias tunki nenänsä mukaan kuvaan :D)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Se siitä

Olen täälläkin kertonut paineista oppia uusi työni. Kunnollista perehdytystä ei ole ollut ja otaksutaan, että opin 1,5 kuukaudessa valtavan määrän uutta asiaa.

Aloin saada vakavia stressioireita ja lääkäri antoikin tänään loppuviikon sairaslomaa. Iltapäivällä sain soiton, että työsuhteeni on koeajalla purettu. Eli tässä sitä nyt ollaan 1.9. lukien ekaa kertaa elämässään työttömänä.

Ei aina mene niin kuin Strömsössä. Luulin löytäneeni vihdoin oman alani ja toivotun kokoaikatyön, mutta en ollutkaan oikea tyyppi tuolle paikalle.

No, nyt täytyy katsella, minnekä päin tästä mennään. Helppoa ei tulle olemaan, mutta luotan siihen, että elämä kantaa :)


Sain äidiltä ja isältä tällaisen parvekekukan nimpparieni kunniaksi. Keltainen väri piristää :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Taidetta

Olin eilen hyvän ystäväni kanssa Ilona Sampovaaran näyttelyn avajaisissa. Ties kuinka mones kerta, kun sain kutsun. Maalauksiaan en ole pystynyt koskaan ostamaan, mutta postikortteja ja koruja kylläkin.


Kävimme samalla reissulla syömässä ja nauttimassa pullollisen kuoharia. Taas jaksaa seuraavan työviikon. Hieman on stressiä uudesta duunista, tulee uniinkin, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin ja katsotaan, onko tämä se "mun juttu", vai yritänkö vielä kerran jatkaa matkaa eteenpäin.

Isä ja äiti kävivät ulkoiluttamassa Hilmaa perjantaina, kun menin töistä suoraan kampaajalle ja olivat jättäneet tuliaisiksi tällaisia :)


Olen  huomannut, että pitäisi uudistaa tuo seuraamieni blogien lista. Moni taitaa olla kesätauolla ja jotkin lopettaneet. Itsekin mietin tämän blogin jatkoa. Tekisinkö toisen pelkästään postikortteiluun vai mitenkä toimisin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hikistä on

(Hilma laiduntaa...)
On ollut niin kuuma päivä, etten ole nenääni ulos pistänyt kuin pakolliset, eli Hilman ulkoilutukset. Eikä Hilmiskään ole jaksanut pitkiä lenkkejä tehdä.
Olen "tapellut" tämän blogin kanssa. Yritin lisätä toisen kirjoittajan, kun jostain luin, että sitten taas saa laitettua lisää kuvia. No, kirjoittajan lisäys onnistui, mutta en osannut antaa oikeuksia muokata blogia. Eli ei tule mitään.
Töissä tulossa kiire viikko, kaikenlaisia dead lineja. Toivottavasti saan nukuttua edes jonkin verran ensi yönä. Olisi kiva, ettei olisi ihan silmät ristissä.

Kortteja olen taas saanut, kiitos vaan kaikille. Mutta en ole kuvannut tänne, kun kuvatila muutoinkin vähissä.

Kävin muutama päivä sitten keskuspuistossa tekemässä reippaan lenkin ja vierailin samalla myös Hesyn eläinten hautausmaalla. Siellä näkee sen rakkauden määrän, mikä lemmikki saa aikaseksi.


Tällaista joutavaa jorinaa tällä kertaa. Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä kaikille.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mukavat vapaapäivät

Ai, että olen nauttinut muutamasta vapaapäivästä. Tulivat todella tarpeeseen. Olen kävellyt, mulla oli pitkästä aikaa eräs kiiltokuvakeräilijäkaveri kylässä ja käytiin samalla Hesyn kirppiksellä. Tänään kävelyreissulla päädyin eläinten hautausmaalle ja siellä oli ihana pariskunta, jotka muuttivat meidän talosta pois vuosi sitten putkiremontin aikaan. Sattumia ei ole, joten oli tarkoitettu, että osumme samaan paikkaan samaan aikaan. Oli ihana pitkästä aikaa rupatella ja mut kutsuttiin kylään :)

Hesyltä tarttui jotain pientä mukaan, mitä en vaan voinut jättää ottamatta:


Vanhoja ompelukuvia, näköjään Kristinan kuvittamia. Mulle tuttu tyyppi postikorteista. Lankoja tuossa ei ole mukana, mutta oliko niissä koskaan?


Paperinukke, porvarisneito ja palvelijattarensa. Pitkästä aikaa uusi paperinukke kokoelmiin. (Kuvasta tuli huono).


Koska en omista puutarhaa, ei ole tarvetta puutarhatontuillekaan. Tämä itse maalattu n. 10 cm korkea tonttu oli silti pakko pelastaa. Saa puutarhan puuttuessa asustella kesällä parvekkeella.

Olen myös kerännyt vihreää lasia. Ei mitään vanhaa, eikä välttämättä kallistakaan. Nämä kaksi olivat ihan tavis pulloja, mutta väri ja muoto viehättivät


Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille! Nauttikaa elämästä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Aika menee kuin siivillä


Olen muutoin tottunut uuteen työpaikkaan, paitsi  töitä en vielä osaa. Helpottaisi tietty, jos olisi joku jolta kysyä, mutta kun ei ole. Yritän suoritua tehtävä kerrallaan. Onneksi sentään jäsenrekisteriin tulen saamaan parin tunnin koulutuksen. Aika näyttää, mitä tästä tulee.

Postikortteja olen saanut tasaiseen tahtiin, mutta en ole saanut aikaseksi kuvata niitä. Tätä blogia mietin, kun kuvien määrä on maksimissaan. Pitäiskö perustaa uusi blogi. Täytyy miettiä.

Mulla on perjantai ja maanantai vapaana. Täytyy tehdä tunnit sisään. Ei liene vaikeeta, kun syksy tulee olemaan kiireinen. Perjantaina meillä on sähkökatko, eikä työpaikalle pääse ja maanantain pidän muuten vaan. On edes pidennetty viikonloppuvapaa, kun kesälomaa ei tänä vuonna ole.

Tällaisen konvehtirasian ostin kiiltokuvien säilytystä varten. Kuva-aihe ei ihan mun suurimpia suosikkeja, mutta nättihän tuo on.


Nauttikaa olostanne, vaikka ei helteitä olekaan. Tosin mulle sopii tämä sää paremmin :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Mukava viikonloppu



En tehnyt viikonloppuna mitään muita hommia kuin Hilman viikkohuollon, tiskasin ja kävin ruokakaupassa. Kotityöt saa jäädä ensi viikolle.

Perjantaina sain etänä energiahoitoa (eka kerta ja olin aika vaikuttunut)   ja nautiskelin pizzasta ja katselin yhden leffan.

Lauantaina kävin keskustassa hoitamassa asioita; ostin lisää homeopaattisia tippoja, hain työsuhdematkalipun jne.

Tänään kävin Hesyn kirppiksellä. En löytänyt lasikannua, mitä lähdin etsimään, mutta muutama postikortti, Hilmalle uusia leluja ja nämä kaksi bulldoggiaiheista pientä patsasta löysin


Nyt odottelen uusien perunoiden ja kukkakaalin kiehumista ja alan katsella Neiti Marplea. Digiboksi vetelee viimeisiään ilmeisesti, kun ei oikein tahdo tallentaa, joten on ihan reaaliajassa katsottava ne ohjelmat, mitkä kiinnostaa :(

Uusi viikko, jossa maanantaina edeltäjäni on paikalla ja sitten ihmettelen itsekseni miten hommat hoidetaan. Toivottavasti saan unta, kun täysikuukin taas tulossa ilahduttamaan.

Mahtavaa viikkoa kaikille!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Sekaisin kuin seinäkello :)

Huh huijaa. Miten sitä ihminen osaakin olla rättipoikki ja pää aivan sekaisin. Uutta asiaa tullut tuutin täydeltä, mutta en osaa hahmottaa kokonaisuutta tai käyttää ohjelmia ym. Mutta ei se ihmekään ole, kun olen neljä päivää vasta toisen avustuksella katsellut toimenkuvaani liittyviä juttuja. Vierihoito loppuu maanantaina ja sitten mulla olisi kolme viikkoa oppia jutut ennenkuin alkaa täys tohina. Hieman paniikin poikasta meinaa iskeä, vaikka yritänkin pitää pääni kylmänä.

Postikortteja olen lähetellyt ja järjestellyt kansioihin. Tänään hain ystäväni Jaanan minulle lähettämän ihanan korttilähetyksen. Laatikon sisältöä täytyy ihan ajan kanssa tutkiskella :)


Viikonloppu lähestyy ja saa relata. Jos sää suosisi, voisi yrittää ehtiä istuskella myös parvekkeella, ja nautiskella kukista, hyvästä kirjasta ja ehkä parista viinilasillisesta.


Tämän ihanan Inge Löökin kortin myötä toivottelen kaikille letkeää viikonloppua :)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Hyvällä mielellä uuteen viikkoon

Olen tänään tehnyt kaikenlaista pientä ja yrittänyt ottaa rauhallisesti. Parvekkeelle laitoin vihdoin kukkia - tällä kertaa aika pienellä budjetilla. Mutta ei kai se määrä tärkein asia ole.


Näitä oli pakko ostaa, vaikka hinta oli melkoinen. Ajattelin katsoa Neiti Marplen ja nauttia kahvista, jätskistä ja mansikoista :)

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Nauttikaa Suomen suvesta. Se on aina yhtä ihana, vaikka helteitä ei olisikaan.



perjantai 22. kesäkuuta 2012

Se on mittumaarin aika

Eilen vaihdoin viimeisen kerran työvaatteet ja laskin kassan. Ei ole haikea olo. Kuluneet 2,5 vuotta eivät ole olleet elämäni parasta aikaa. Kiitollinen silti olen siitä, että työ piti minut leivän syrjässä kiinni. Nyt aukeaa uusi ovi. Mitä sen takaa löytyy, aika näyttää.

Sain työkaverilta tällaisen pussukan, juuri mun tyyliä, kun on kierrätysmateriaaleista tehty :)


Juhannuksen aikaan olisi tarkoitus laittaa myös parveke kesäkuntoon. Vihdoin saimme kellarikomeron käyttöön ja eilen veinkin sinne muutossa tarvittuja kasseja ym. jotka olivat parvekkeella väliaikaissäilytyksessä. Ihmettelin, kun ampiaisia pörrää lattiatasolla. Eräs naapuri mainitsi, että miehensä monoista löytyi ampiaispesä. Varovasti aloin tutkia kasseja ja yhdestä löytyi pesä. Nyt porukat ihmettelee, minne koti hävisi ruoanhaku reissulla. Toivottavasti eivät kauaa mun parvekkeella parveile.

Tämän korttiringin Paulalta saamani ihanan kortin myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa keskikesän juhlaa :)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Loppu häämöttää, uusi jo nurkan takana

Elämä on sujunut tasaista tahtia eteenpäin. Ei ole ollut mitään erityisempää raportoitavaa. Jäljellä on neljä herätystä ja Juhannuksen jälkeen aloitan uudessa työpaikassa.

Eilen vietin ihanan päivän Helsingissä, Kaisaniemen puistossa, kuunnellen Hectoria, Rumeria ja tietysti tätä herraa, joka oli suurin syy osallistumiseeni:

http://www.youtube.com/watch?v=oJ92SMorD_o

Sting oli hyvässä vedossa ja oli mukavaa olla "festareilla", jonka ikärakenne oli hieman sanoisinko varttuneempi, eikä ollut mitään kännisekoiluja.

Olemme saaneet jo toisen kellarikomeron putkiremontin jäljiltä käyttöön. Yritän tänään viedä sinne parvekkeelta tavaraa, jotta saisin partsin kesäkäyttöön. Istutuksiakaan ei vielä ole :(

Mukavaa kesän jatkoa teille kaikille. Kirjoittelen, kunhan jotain uutta ilmaantuu.

Tässä äitini kukkapenkin loistoa ihailtavaksenne.