Ai, että olen nauttinut muutamasta vapaapäivästä. Tulivat todella tarpeeseen. Olen kävellyt, mulla oli pitkästä aikaa eräs kiiltokuvakeräilijäkaveri kylässä ja käytiin samalla Hesyn kirppiksellä. Tänään kävelyreissulla päädyin eläinten hautausmaalle ja siellä oli ihana pariskunta, jotka muuttivat meidän talosta pois vuosi sitten putkiremontin aikaan. Sattumia ei ole, joten oli tarkoitettu, että osumme samaan paikkaan samaan aikaan. Oli ihana pitkästä aikaa rupatella ja mut kutsuttiin kylään :)
Hesyltä tarttui jotain pientä mukaan, mitä en vaan voinut jättää ottamatta:
Vanhoja ompelukuvia, näköjään Kristinan kuvittamia. Mulle tuttu tyyppi postikorteista. Lankoja tuossa ei ole mukana, mutta oliko niissä koskaan?
Paperinukke, porvarisneito ja palvelijattarensa. Pitkästä aikaa uusi paperinukke kokoelmiin. (Kuvasta tuli huono).
Koska en omista puutarhaa, ei ole tarvetta puutarhatontuillekaan. Tämä itse maalattu n. 10 cm korkea tonttu oli silti pakko pelastaa. Saa puutarhan puuttuessa asustella kesällä parvekkeella.
Olen myös kerännyt vihreää lasia. Ei mitään vanhaa, eikä välttämättä kallistakaan. Nämä kaksi olivat ihan tavis pulloja, mutta väri ja muoto viehättivät
Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille! Nauttikaa elämästä.
1 kommentti:
Kiva kun poikkesit :)
Lähetä kommentti