Flunssa ei onneksi vielä ole iskenyt täydellä teholla, joten saanen nauttia vapaasta, pitkästä viikonlopusta. Yritän rentoutua ja levätä, mutta myös saada jotain aikaseksi. Nukuin pitkät yöunet ja äsken käytiin Hilman kanssa metsikössä kävelemässä. Nyt istun teekuppi nenän alla ja aion tehdä jälleen yhden työhakemuksen. Sitten ruokaostoksille.
Syksy on lempivuodenaikani. Luonto hiljenee ja siellä vallitsee jonkinasteinen melankolia. Puut ja kivet ovat minulle tärkeitä, liian vähän arvostettuja ainakin asuinalueellani - samoin kuin eläimet ja kasvit.
Pahoitin jälleen kerran mieleni. Isäni on aina ollut erittäin hallitseva. Ihminen, joka tietää kaiken kaikesta ja jonka mielipide on ainoa oikea. Vaikka olen yli 50-vuotias, edelleenkin hän tietää paremmin miten minun tulisi elää ja mitä esimerkiksi tarvitsen mukaani muuttaessani väliaikaisasuntoon remontin alta. Päädyin iskemään luurin korvaan. Ei kauniisti tehty, mutta en jaksa. Olen aina ollut se ns. kilttityttö, joka oli koulussa hyvä ja teki kaiken oikein. Pikkusiskoni on ollut kapinallinen, oman tiensä kulkija. En haluaisi pahoittaa vanhempieni mieltä, mutta heidän pitäisi tajuta se, että jokainen elää oma elämäänsä. En myöskään pidä siitä, että minulle aina huudetaan. Se kun on isäni tapa kommunikoida.
Olipa hieman erilainen postaus tällä kertaa. Oli vaan pakko avautua tännekin. Oikein mukavaa, aurinkoista viikonloppua :)
