sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Oma koti kullan kallis

Tulipa mieleen, kun kodin muutoksesta haaveilin, että voisin laittaa muutaman kuvan vaatimattomasta olohuoneestani. Pidän kaikesta vanhasta, kuluneesta, eriparisesta, retrosta ja värikkäästä. Ja noilla argumenteilla ei todellakaan synny mitään tyylikästä kotia. Mutta jokaisen kotihan on asujansa näköinen, eikö? Ei todellakaan Tila-ohjelman Kaunis koti kategoriaan menevä, mutta minä viihdyn.




Hiljaiseloa ja ajankäytön opettelua

Vieläkään en ole oppinut ajankäyttöä. Arki-illat ovat lyhyitä, kun yleensä olen töistä kotona vasta klo 19 paikkeilla. Koirien ulkoilutus, jotain syötävää kaikille ja ilta onkin mennyt. On niin ristiriitaiset tunteet. Kiitollinen siitä, että on edes osa-aikainen työ, mutta silti olen tyytymätön. Kun ei ole sellaista työtä, mitä todella haluaisin tehdä. Yritän koko ajan tsempata itseäni ajattelemaan, että jotain parempaa on varmasti tulossa nurkan takana. Koska muutos tapahtuu, sitä ei tiedä kukaan.

Yritän nauttia elämästä tässä ja nyt. Onneksi kevät ja lisääntynyt valo on tuonut uutta energiaa. Tekisi mieli kotona sisustaa ja myllätä. No, mikäs siinä, mutta halvalla tai lähes ilmaiseksi pitäisi kotin kohennus saada aikaseksi. Osa-aikaisen palkka kun ei päätä huimaa...

Kävin tänään kotikulmilla katsomassa, missä mallissa kevät jo on. Mukavaltahan tuo näyttää...

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!