keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ei päivää ilman kortteja

Nykyään melkein joka päivä tulee mukavaa postia. Tänään sain ekaa kertaa korttiringin Sarilta kuorellisen ihania kortteja. Melkein kaikki olivat minulle uusia. Tässä mieluisimmat


Pitkästä aikaa uusia Lisi Martineja. Salamavalo näkyy inhottavasti kuvassa.


Hauskan värikkäitä Pirkko Koskimiehiä sekä


Marleena Ansiota sekä piiiiiitkästä aikaa uusi horoskoopikortti kokoelmaan. Kerään vaan omaa horoskooppia, eli vaakaa, esittäviä kortteja.

Korttien lisäksi tulikin sitten yli 37.000 euron lasku putkiremontista. Hurjia summia osa-aikatyöläiselle, mutta minkäs teet. Eipä kotia kannata myydäkään pilkkahintaan.

tiistai 23. elokuuta 2011

Haasteita riittää...

Edellisessä postauksessani esitin toivomuksen, että huolet kaikkoaisivat, mutta eipä toive toteutunut. Uusin asia on se, että työpaikallani alkoivat taas uudet YT-neuvottelut.  Kaksi vuotta sitten menetin mukavan toimistotyöni, josta pidin ja "jouduin" ottamaan vastaan osa-aikaisen, iltapainotteisen asiakaspalvelutyön, koska muutakaan ei ollut tarjolla. Nyt on tämäkin työ siis vaakalaudalla. Kuuden viikon kuluttua selviää miten käy.

Putkiremonttikin lähenee. Sain viime viikonloppuna tyhjennettyä kellarikomerot. Seuraavaksi olisi vuorossa asunnon katselmus, jossa käydään asioita läpi sekä kaakeleiden ym. valinta. Sitten pitääkin kaivaa 35.000 euroa rahaa 15.9. mennessä. Eli eka erä maksettava. Sen jälkeen onkin jo pakattava ja lähdettävä evakkoon muutamaksi kuukaudeksi.

Tänään posteljooni toi mukavaa korttipostia. Tässä muutamia makupaloja. Sori kuvien huono laatu.

kiniltä tuli mm. tällaisia ihanuuksia:


Hauskoja Marleena Ansion kortteja ja Heli Pukin mainio pääsiäisnoita.

Pitkästä aikaa aasikorttikokoelmaan oikea helmi


Pirkolta tuli vaihtarina mm. tällaiset:


Eli Inge Löökiä ja hauska muumikortti :)

Kerääkös kukaan muuten Kimmo Pälikköä? Minulla alkaa olla jo  niin paljon tupla- ja jopa triplakappaleita, että voisin vaihtaa johonkin muuhun tai jopa lahjoittaa tarvitsevalle. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa.
Eipä tässä sen kummempia. Työhakemuksia olen taas tehnyt, jospa jotain joskus poikisivat...