lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pääsiäistouhuja

Pääsiäinen on sujunut rauhallisesti. Ei tullut laitettua rairuohoa tai muutakaan pääsiäisrekvisiittaa, mutta eipä tuo haittaa. Ruokakaupassa kävin jo torstaina aamupäivällä, kun menin vasta puolen päivän jälkeen töihin.

Tänään sain vihdoin ja viimein taulut seinälle ja purettua viimeisiä pahvilaatikoita. Osa tavaroista menee kellariin, kunhan toukokuussa kellarikomerot saadaan taas käyttöön.

Makuuhuoneeseen tuli  mm. tällaisia tauluja:



 

Hilma on leikkinyt leluillaan. Tämän kuvan nappasin eräänä aamuna, kun toi mulle lelua heiteltäväksi.

´


Mukavaa pääsiäisen jatkoa teille kaikille, nauttikaa vapaista :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuvia maksimimäärä?

Yritin vaihtaa otsikossa olevaa kuvaa ja sain ilmoituksen, että olen jo ladannut maksimimäärän kuvia. Viimeksi poistin vanhemmasta päästä kuvia. Mikäpä nyt neuvoksi? Pitääkö muuttaa jonnekin muualle. Help, antakaapa hyviä vinkkejä.

Paluu tietoyhteiskuntaan

Läppärini oli taas yli viikon huollossa. Eivät löytäneet vikaa. No, se ilmenee vaan mulla kotona ilmeisesti, kun sama "vaiva" tallella. Mutta olkoon, en jaksa. Oli outoa ja vaikeaakin olla ilman konetta ja nettiä. Niin tärkeäksi on muodostunut päivittäin seurata blogeja, naamakirjaa, sähköpostia ym.

Eilen osallistuin jälleen Earth Houriin. Pieni, symboolinen teko ja ele. Enemmän teen arkisin joka päivä.



Kävin Helsingin Taidemuseossa katsomassa Lelun Lumo näyttelyn. Ihania vanhoja leluja. Harmillista, ettei museoissa saa kuvata, olisin voinut laittaa muillekin ihailtavaksi entisajan leikkikaluja.

Olen ehtinyt jopa järjestää hieman postikortteja, mutta vielä laatikossa riittää paikkaansa etsiviä kortteja. Muutamalle vaihtokaverille on kuori odottamassa, kunhan ehtisi vertailemaan listoja ja ylimääräisiä kortteja. Ehkä pääsiäisenä sitten. Ainakin taulut olen ajatellut saavani ripustettua seinälle ja jotain muuta pientä tehtyä.

Laitanpa näytille muutaman viimeisimmän postikortin.


Tämä vanha bulldoggikortti sattui silmiini Systeeminetissä ja onnekseni sen sain huudettua. On oikea aarre :)

Liettuasta sain postcrossingin kautta tämän kauniin mustavalkoisen kortin. Ja koska tuli kuoressa, sain sen vahingoittumattomana.


Ostettuina on tullut myös nämä kaksi korttia. Nostalginen lumiukkokortti ja hauska Raija Nokkalan lammaskortti.





Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon ja pääsiäisen odotukseen.