lauantai 19. toukokuuta 2012

Tuliko jo kesä?

Tänään onkin ollut lämmin päivä - valitettavasti myös sisällä. Yritin löytää puseroa ensi viikolle erääseen tapaamiseen, mutta eipä tullut vastaan sellaista, jonka olisin halunnut. Mutta kengät löysin. Järkevämpää tietty olisi ollut ostaa jo kesäkengät. Toivottavasti nämä el Naturalistat ovat hintansa väärti.


Vaatekaupoissa tarttis tosiaan kulkea, mutta kun olen niin kranttu. En halua aina juuri sitä, mikä on muodissa enkä toisaalta viitsi maksaa vaatteista suuria summia. Lisäksi ikäni aiheuttaa ongelmia. Teinivaatteet eivät sovi enkä halua mitään tanttavaatteitakaan. Lisäksi tarttee saada jenkkakahvat ja mahamakkarat piiloon. Tykkään rennoista ja värikkäistä vaatteista. Gudrun Sjödenillä olisi kivoja vaatteita, tosin  liian kalliita mun kukkarolle. Käväisin UFF:ssa, mutta siellä oli jotkut euron päivät ja jengiä kuin pipoa. Hyvä, että sekaan mahtui ja sovituskoppiinkin olisi ollut pitkät jonot. Tulin siis tyhjin käsin pois.

Odotan kovasti kesäkuun alkua, kun saamme kellaritilat taas käyttöön ja pääsen tyhjentämään parvekkeelta kaikki laukut, nyssäkät ja pussit, joita putkiremontin aikana tavaroiden kuljettamiseen tarvitsin. Tänäänkin olisi ollut ihana ilma istua parvekkeella, mutta en mä sinne sekalaisen roinan sekaan viitsinyt mennä.

Yritän tehdä myös listaa kaikesta siitä, mitä tarvitsen kotiin, lähinnä sisustusmielessä. Pari valaisinta, keittiöön hyllyjä, jonne saan peltipurkkeja esiin, uusi sängynpeitto, verhot olohuoneeseen ym. ym. Sitten vaan tarttee löytää rahaa unelmien toteuttamiseen :)

Tällaisia jorinoita tänään - eikä yhtään postikorttipostausta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!



perjantai 18. toukokuuta 2012

Lisää tunnistettavia kortteja

Sain äkkiä ja helposti apua edelliseen kyselyyn, joten tässä uusia tunnistettavia. Pitäisi saada oikeisiin kansioihin. Kenen käsialaa nämä kortit ovat? Onko joukossa Pitkärantaa, Vänniä, Teutoria?


torstai 17. toukokuuta 2012

Tunnistusapua!

Laitetaanpa toinen postaus tälle päivälle.

Ovatko nämä kortit kaikki kenties  Pirkko Koskimiehen vaiko jonkun muun (Omppu?)Mulle mieluisia kortteja, jotka laittaisin kansioon, kunhan ensin tunnistaisin. Jos täällä joku korttitietäjä käy lukemassa, auttakaa mua.


Mukavaa helatorstaita



Blogi on jäänyt hunningolle. On ollut kaikenlaista muuta ajateltavaa ja puuhasteltavaa, josta ehkä joskus enemmän.

Mukavaa korttipostia olen saanut sieltä sun täältä. Taisin muutaman kuorellisen purkaa ja laittaa kortit kansioihin, eli anteeksi, jos joltain saamani kortit eivät ole esittelyssä.

Maaritilta (korttiringistä) tuli paksu kuorellinen mitä ihanampia kortteja. Paljon rakastamaani Raija Nokkalaa:







 
Ulkomailta postcrossingin kautta on tullut tällaiset ihanuudet:



Tämä ihana bulldoggikortti tuli Saksasta


ja tämä kiva piirretty kortti Taiwanista ja yllätys-yllätys kaksi bulldoggia omistavalta tytöltä, jonka toisen bulldoggin nimi on Emma. Samanniminen kuin minun ensimmäinen bulldoggini 1980-luvulla :)


tämä herkullisen värinen ja hauska kortti tuli Liettuasta


ja tämä Erven Rie Cramerin (1887-1977) kaunis lastenkirjakuvituskortti Hollannista.

Vaikka en olekaan saanut toivomuslistani mukaisia kortteja, niin nyt on tullut todella kauniita kortteja, jotka päätyvät kansioon. Ei pelkkiä turistikortteja ja itse tehtyjä, joista en tykkää.

Sari Kaplas (korttiringistä)  lähetti mm. tämän ihanan bulldoggikortin



Kiniltä (korttiringin perustaja) tuli myös kuorellinen kortteja, joista näytille nämä kaksi:


ihana Omppu Omenamäen kissakortti, joka on nimeltään Ystävyydellä.



sekä taattua  Rudolf Koivua, ikisuosikkiani. Kiitos Kini ihanasta postista.

Olen tietenkin ostanut kortteja, sekä uusia että käytettyjä. Ei viikkoa, ettei kortteja tulisi hankittua lisää. Osa jää omaan kokoelmaan, jotkut vaihturikavereille ja sitten tietty uusia postcrossingia ym. lähettämistä varten. Olen  korttien suurkuluttaja ja siksi harmittaakin, kun Itella ei edelleenkään ole saanut kuntoon lajittelukoneitaan. Kortteja menee pilalle melkoinen prosentti. Kiiltokuvakeräily on ollut ihan tauolla, en ole edes saanut järjestettyä irtokuvia kansioihin. Mutta ei ole kiltsujenkaan keräily mennyttä. Siihen palaan, kunhan aikaa ja inspiraatiota saan.


Tykkään vnahemmista  korteista. Tässäkin on kiva aihe, melkein kiiltokuvamainen.

Tämä on iso, A-4 kokoinen postikortti, jonka haluaisin esille seinälle. Kunpa pääsisikin lekottelemaan tuollaiseen  suomalaiseen kesämaisemaan


Eipä tässä  muuta. Lähdenpä liikuntaharrastusten pariin, kun aikaa on.  Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille.



(Hilma ja uusin rottalelu, jonka kanssa  peuhaaminen alkoi väsyttää)