keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Mielipidepalstalle kirjoitus

"Itella pilaa nykyään enemmän postikortteja kuin aikaisemmin. Kortteihin tulee kuvapuolelle isoja valkoisia ja mustia naarmuja, ja joskus ne ovat jopa revenneet. Ymmärtääksemme korttien kuvapuoli vahingoittuu huonojen lajittelukoneiden takia. Lisäksi yhä useammin postimerkkejä ei leimata, minkä syytä emme tiedä.

Me postikorttien keräilijät olemme erittäin pettyneitä Itellan toimintaan. Käytämme paljon aikaamme ja rahaamme postikorttiharrastukseen, joten on väärin, että kortit menevät pilalle matkalla. Kyse ei ole muutamasta yksittäisestä kortista, vaan todella suuri määrä saapuvista korteista on vahingoittuneita. Kyseessä ei myöskään ole pelkkä kosmeettinen haitta, vaan Itellan huolimattomuus aiheuttaa meille myös taloudellisia
menetyksiä.

Useat
meistä ovat ottaneet suoraan yhteyttä Itellaan ja reklamoineet vahingoittuneista korteista, mutta toiminta ei muutu. Saamme pahoitteluja ja joskus postimerkkejä korvaukseksi vahingosta. Ne eivät kuitenkaan korvaa vahingoitettuja, esimerkiksi ulkomailta saapuneita kortteja. Ne eivät myöskään korvaa arvokkaita kortteja, joista keräilijä on erikseen maksanut korkean hinnan. Itellan ehdotus postikorttien lähettämisestä kirjekuoressa ei ole keräilymielessä eikä ekologisesti oikea ratkaisu.
Olemmekin pohtineet, miten tilanne saataisiin paremmaksi. Varsinkin näin joulun alla asia huolestuttaa meitä, koska joulukortteja lähetetään paljon. Yksilötasolla emme voi tehdä muuta kuin jatkuvasti reklamoida vahingoittuneista korteista. Haluammekin siksi tuoda tämän ongelman suuremman yleisön tietoon toivoen, että sen avulla Itellassa ongelma ymmärrettäisiin paremmin ja siihen ryhdyttäisiin etsimään oikeita parannuskeinoja."


Yllä oleva teksti on lähtenyt useampaankin sanomalehteen meitä korttikeräilijöitä on ollut allekirjoittamassa melkein kaksikymmentä. Tarttis nyt todellakin Itellan tehdä jotain...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää

Mulla ei yleensäkään ole ollut erityisempiä traditioita viettää Itsenäisyyspäivää, joten en sitä täällä väliaikaiskortteerissakaan kummemmin juhlista.

Kävin hyvän ystäväni kanssa Espanjan Koirien myyjäisissä. Tuli annettua muutama roponen sitä kaipaaville kodittomille koirille. Ja ihasteltua tietty paikalla olleita koiria ja sitä, miten porukka on puurtanut myyjäisten eteen. Kaikki itsetehtyä. Mulle tarttui mukaan mm. tällaiset jutut:



Ihana pieni koirankopin muotoinen piparkakkutalo, Rescue home.



Kaunis virkattu enkeli sekä


bulldogginmuotinen heijastin.

Vielä ehtii mukaan, täältä löytyy lisätietoja: http://www.espanjankoirat.com/

Käytiin vielä lasillisella ja nyt onkin hyvä jatkaa rauhallisesti iltaa ja keskittyä kiireiseen työviikkoon.