tiistai 27. lokakuuta 2009

Kaikkea pientä kivaa

Olen aivan hämmästynyt, kun lauantaina Kirjamessuilla käydessäni mukaan tarttui vain yksi kirja;


Kuvien takia tämän ostin. Olen joskus nähnyt Marita Liulian mielenkiintoisia töitä ja koska Tarot-kortit kiinnostavat, oli tämä kirja ostettava. Muita kirjaostoksia harkitsin niin tarkkaan, että jäivät loppujen lopuksi tekemättä.

Mutta, mutta jos ei kirjoja, niin sitten jotain muuta. Ystäväni houkutteli minut Musiikkimessujen puolelle kuuntelemaan Club for Fiven esitystä. Olin aivan myyty. Tämä yhtye oli  minulle uusi tuttavuus. Levyn ostin samantien ja sain siihen vielä nimmaritkin esiintyjiltä. Aivan loistava levy, suosittelen lämpimästi kaikille acapella-musiikista pitäville.
Muutama postikortti, yksi uusi kelttiläis-kaulakoru ja enkelikortit löytyivät myös laukusta kun messujen sulkemisaikaan pysäkille kävelin. Niin paljon olisi ollut katseltavaa ja tutkittavaa, mutta yksi päivä ei siihen riittänyt.

Tänään olen tehnyt pari kivaa huomiota luonnossa. Lähipuistossa oli taas närhi. Useimmiten olen vain äänen kuullut, mutta nyt näin myös itse linnunkin. Nauroin myös talitintille, joka istahti kadun viereen pysäköidyn auton peilin päälle. Ihmettelin asiaa, kunnes lähemmäs tultuani huomasin, että matkustajan puolella hansikaslokeron päällä oli jonkun eväsleivät. Kylläpä tintit ovat tarkkanäköisiä :)

3 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Mulla on nuo Marita Liulian tarot-kortit. Tykkään niistä paljon. Mutta jostain syystä vaan lähinnä katselen tuota pakkaa, en niinkään käytä.

Jaana kirjoitti...

Club for five, Rajaton, ym. uskomatonta laulantaa. Tykkään kovasti!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi talitintit on niin suloisia meillä pyydetään jo ruokaa ikkunalaudalla nokkien ja ikkunan edessä paikallaan lentäen!
Iloista keskiviikkoa!