perjantai 4. joulukuuta 2009

Onnea ja onnettomuutta

Olen varovaisen toiveikas. En vielä edes uskalla ajatella asiaa loppuun. Näyttäisi nimittäin siltä, että olisin löytämässä työpaikan. Osa-aikainen tosin eikä toimistotyötä, kuten tähän asti, mutta eipä valinnanvaraa niin paljon ole. Toimeentulo pienenee tuntuvasti, mutta ei ansiosidonnainen päivärahakaan suuren suuri ole. Ja pysyisin työelämässä kiinni. Voihan sitä jatkaa työpaikkojen hakua, kuten tähän asti. Nyt tosin reilut 50 hakemusta tehneenä, olen huomannut melko toivottomaksi työn saamisen. Katsotaan, miten asiat etenevät.

Edellä oleva oli sitä onnea ja sitten onnettomuutta, jota on tullut Hilman tuottamana. Neiti on varsinainen ohjus ja tykkää kovasti juosta vapaana. No, eilen juoksenneltiin ja olisikohan astunut johonkin pahasti pellolla pimeässä, kun alkoi hieman ontua kotiinpäin käveltäessä. Ja ei riittänyt pikku ontuminen, vaan kohta käveltiin toinen etujalka ilmassa. Oli tosi kipeä koko illan. Neiti ei juuri liikkunut ja kiljahti heti, jos yritti vähänkään varata jalalle. Aamulla käytiin lääkärissä. Luita ei näyttäisi olevan poikki, ehkä olkanivelen ristisiderevähtymä. Nyt kipulääkettä, parin viikon liikuntatauko (helpommin sanottu kuin tehty). Katsotaan alkaako parantumaan.



9 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Kyselit bataattilaatikon ohjetta. Mulla ei ollut ohjetta, joten katsoin netistä ja sovelsin näin 1 kg bataatteja keitetään ja soseutetaan. Lisätään kermamaitoa ehkä n.5 dl, maun mukaan suolaa, 1/2tl maustepippuria,
1/2 tl muskottipäkinää, 3 rkl korppujauhoja, siirappia1-2rkl,1 kananmuna. Pinnalle vähän siirappia ja korppujauhoja.Kokeile ja kerro mitä tuli :)

Bullukat kirjoitti...

Suurkiitokset reseptistä. Aion kyllä kokeilla. Kuullostaa todella herkulliselta.

Ida Maria kirjoitti...

Pikaista paranemista Hilmalle =)

Anonyymi kirjoitti...

Hilmalle paranemista ja Sinulle onnea työnhakuun, toivottavasti saat paikan !

ritz

Jaana kirjoitti...

Hyviä uutisia siis työrintamalta, kerro sitten tarkemmin jos tosiaan tärppää!
Voi Hilma -parka, sen on varmaan vaikeaa ottaa rauhallisesti..

Anu kirjoitti...

Voi kunpa tärppäisi sen työpaikan kanssa!!!

Mari kirjoitti...

Vilkkaan eläimen sairastuminen on kurjaa, kun se itse tahtoisi touhottaa menemään entiseen malliin, mutta hoito-ohjeet sanovat muuta.

Toivotaan nyt kovasti, että menisi kaikki hyvin sen osalta, eli alkaisi jalka paranemaan ja mikä tärkeintä: osaisi Hilma vähän rauhoittaa menemistään! :)

Pidän myös kovasti peukkuja työn puolesta! Melkoisen kiven allahan ne tuntuvat olevan tällä hetkellä. Ei voi sinua ainakaan tekemättömyydestä haukkua, kun olet hakenut moniin paikkoihin!

Juju kirjoitti...

Lähetän onnea ja tarmoa ja pitkää pinnaa! Varsin yritteliäs olet ollut.

mimmuli kirjoitti...

<3kaikkea hyvää teille, onnellisia päiviä ja iloisia ajatuksia<3 haleja karvanassuille.