Kylli on yhtä aamu-uninen kuin emäntänsäkin. Olipa tuskaa saada mummeli irti nojatuolista edes sen verran, että pikaisesti käytiin kadun varressa pisulla. Ei puhettakaan mistään lenkkeilystä.
Eilen oli kiva kiiltokuvakeräilijöiden tapaaminen ja tuli taas muutamia kivoja kuvia kokoelmaan. Innostuin jopa vielä illalla myöhään järjestelemään irtokuviani arkeiksi. Paljon on tehtävää. Innolla odotan Pääsiäistä ja paria ylimääräistä vapaapäivää. Jospa saisin jatkettua kiltsujen kanssa.
Päivän pieni ilo; kampaaja, ihanaa kun saa taas hiuksensa kuosiin.
4 kommenttia:
Käyn aina kattelemassa kuvia Kyllistä ja Hilmasta tykkään kovasti blogistasi. Olen surun murtama oma Sulo bullini on tähtenä taivaalla, oli kuollessaan 13 vuotias. Me koiraihmiset tiedämme että SURU ON HINTA RAKKAUDESTA
Kaikkea hyvää teille !
t.riitta
Kunnioitettavaan ikään Sulo pääsi. Minulla on vanhimmaksi elänyt bulldoggi ollut kuollessaan 12-vuotias. Suru on tosiaan se hinta, minkä rakkaudesta maksamme. Kauhulla jo odotan aikaa, jolloin Kylli-mummelia ei ole :(
Aaakh! Aivan ihana kuva Kyllistä! :) Niin laiskanletkeä olemus ja tuo ilme! :)
Meillä on Tyyne kyllä niiiiin samanlainen aamutorkku. Joskus me joudutaan oikeasti PAKOTTAMAAN se ulos, kun se ei haluaisi nousta lämpöisten vällyjen välistä pihalle. Sitten kun sen vihdoin saa nousemaan, se laahustaa todella myrtsin näköisenä kohti ovea että "kiitti vaan.." :)
En muista olenko ennen sanonut, mutta tykkään kovasti bullukaisten nimistä. Hilma ja Kylli - aivan täydellinen yhdistelmä :)
Minäkin tykkään vanhanaikaisista nimistä, kuten Tyyne. Olen ajatellut että jos vielä narttukoira tulee taloon, niin sen nimeksi tulisi Sylvi.. :)
Kiitos nimikehuista. Minäkin pidän vanhanaikaisista nimistä: edesmenneitä bullukoita ovat Emma, Lyyli, Iida, Molla ja Mimmi. Ja kissat ovat olleet Hulda, Alli ja Alfred.
Lähetä kommentti