lauantai 26. maaliskuuta 2011

Earth hour ja muuta mukavaa

Osallistuin tänäkin vuonna Earth Houriin. Vietin tunnin katsellen kynttilöiden liekkiä ja nauttien lasillisesta viiniä. Myös tv ja läppäri pysyivät kiinni. Joskus tekee hyvää hiljentyä kuuntelemaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Paljon ajattelemisen aihetta antoi päivällä Kulttuuritalolla vieraillut Lorna Byrne. Hänen kirjansa Enkeleitä hiuksissani teki aikoinaan minuun suuren vaikutuksen, eikä tullut mieleenikään, että hänet joskus ihan livenä näkisin. Mielenkiintoista viestiä hän toikin. Lopuksi hän "siunasi" ja halasi kaikki osallistujat. Miten pieni, mutta vaikuttava nainen. Hänen uusin kirjansa odottaa pöydällä lukemista.

Olin viime viikon kauan odottamallani talvilomalla, mutta ikävä kyllä sairastuin heti alkuviikosta kovaan flunssaan ja meni ihan pipariksi suunnitelmat. Olin ajatellut ulkoilla, kulkea luonnossa kameran kanssa, käydä leffassa ym., mutta tulikin vietettyä aikaa sängyssä peiton alla. No, kesäloma onneksi on jossain vaiheessa edessä....

Työnhaku jatkuu, vaikka kielteisiä vastauksia tippuu sähköpostiin melkein jokaisen hakemuksen jälkeen. Yritän kuitenkin löytää jostain voimaa jatkaa ja miettiä, miten voisi muuttaa hakemusta tai mitä muita kanavia voisin käyttää.

Kohta pitäisi muistaa kellot siirtää kesäaikaan. En ole aamuihmisiä, joten ärsyttää jo valmiiksi, kun pitää alkaa nousta aikaisemmin. No, tästä huolimatta oikein mukavaa kesän odotusta kaikille. Kevät on jo kohta täällä, vaikkei se aina siltä tunnukaan. Merkkejä on ilmassa: Näin joutsenten lentävän, sepelkyyhkykoiraat huhuilevat rouviaan ja harakka kantoi pesätarpeita kuusenlatvaan. Tästä se alkaa :)


PS. Tämä rakas mummeli on vielä ilonani, vaikka yhtenä iltana taas pelästyttikin. Näytti siltä, että kaasuuntuminen uusii taas, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä.

6 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Minä luin juuri Lorna Byrnen Portaat taivaaseen ja se eka kirja on varauksessa kirjastossa. Eli vähän väärin päin, mutta ei se haittaa. Aika uskomatonta tekstiä, välillä ajattelin että voiko se kaikki olla totta? Olisi ollut mielenkiintoista olla kuuntelemassa hänen esiintymistään ja tahoisin kyllä tietää minkä näköinen se minun suojelusenkeli on :)

Bullukat kirjoitti...

Mä en ole vielä toista osaa lukenut, mutta ekassa osassa myös joskus mietin, miten kamalasti enkeleitä hänen ympärillään hyörii. Oli ihana kokemus. Ihmiset vaan kysyivät henkilökohtaisia kysymyksiä juuri omista suojelusenkeleistään, ja hän ei niihin oikein halunnut vastata, minkä ymmärrän. Hän tullee syksyllä uudestaan Suomeen. En tiedä minnepäin ja milloin.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa !

Ihanaa että mummeli on vielä mukana elämänmenossa !
Tuohon työnhakuun kerron oman juttuni. Hain ja hain töitä, olen viiskymppinen käsityöläinen, sain työpaikan kun muutin koko hakemukseni täysin vapaamuotoiseksi ja cv:n jätin pois kokonaan. Olin rohkea ja se kannatti.
Terkut Riitta

Bullukat kirjoitti...

Kiitos Riitta vinkistä. Yritän muokata edelleen hakemustani.

villasukka kirjoitti...

Kaunista kevätaammua sinulle.
Aurinko paistaa ja lumet alkaa vähenemään, krookukset kukkii talomme nurkalla. Voimia, että hakemisesi onnistaisi ja saisit työpaikan.
Ihanaa kevätpäivää!

Bullukat kirjoitti...

^ kiitos. Vaikeaa aina uskoa, että elämä voi paremmaksi muuttua, mutta muutakaan ei voi kuin yrittää tarpoa eteenpäin.