maanantai 6. helmikuuta 2012

Loma lähenee...

Enää kaksi viikkoa loman alkuun. Yritän viikonloppuna jo käydä hieman järjestelemässä kirjoja, jos/kun kirjahyllyt saadaan raahattua takaisin kotiin. Koska kirjoja on muutama sata ja kirjahyllyjä kuusi, riittää niiden täyttämisessä hetkeksi puuhaa.

Väliaikainen osoitteenmuutoksen jatko ei näemmä toimi. Kuulin remontti tekevältä isältäni, että tänään oli jaettu kotiosoitteeseeni postia, vaikka olen tehnyt jatkon vielä pariksi viikoksi. Joka päivä näemmä pitää jostakin laittaa Itellalle palautetta :(

Levitin eilen postikortit lattialle tarkoituksella katsella muutamalle vaihturikaverille jotain lähetettävää. Kuinkas ollakaan, sain apulaisen mukaan...


Hilma ei kauaa jaksanut olla asiasta kiinnostunut, kun jo haki tennispallonsa ja kutsui leikkiin


Täällä on vain yksi kattovalaisin ja sekään ei ole keskellä huonetta, joten valokuvaaminen ei oikein onnistu, kun kuvista tulee pimeitä.

Laitetaanpa sitten yksi kortti näytille. Tällaisen ihanan joutsenkortin sain erään netissä pyörivän ringin kautta. Lajittelukoneet olivat tähänkin jättäneet jälkensä, mutta onneksi kortti ei ole täysin pilalla.


Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana apulainen !!
Hilman kuvia on niin mukava katsella !!

terkut Riitta

sini kirjoitti...

Kiitos korttipostista! :)

Bullukat kirjoitti...

Kiva, että posti tuli perille Sini.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Minäkin ajattelin heti,että "ihana apulainen"! Kaunis joutsen kortti! Hyvää sunnuntaipäivää!

Kirjailijatar kirjoitti...

Kirjat ovat niin mukavia, mutta ah niin rasittavia muutoissa. Tsemppiä siis :)