Minne heinäkuu melkein jo katosi? Illat ovat selvästi pimentyneet, joten syksy on tulossa. Ei siinä mitään, se on yksi lempivuodenaikojani. Sikäli kun joka päivä ei tule kaatamalla vettä. Rakastan syksyn värejä kun olen syksyn lapsi.
Lomalla on tullut käytyä pitkästä aikaa koiranäyttelyssä muussakin roolissa kuin katsojana. Hilma-penaskan kanssa on harjoiteltu muutama pentunäyttely ja nyt viikonloppuna olisi sitten rodun erikoisnäyttely edessä. Likka on vilkas kuin elohopea, joten tiettyjä haasteita hänen esittämisensä asettaa. Mutta ei näyttelyharrastus niin kuolemanvakavaa ole. Ylläolevat kuvat on ottanut Hilman kasvattaja (Liisa Suoninen/Pasi Apajalahti). Kylli on oloneuvoksena, sillä hän ei koskaan oikein näyttelyitä sulattanut. Hermostui ja stressasi, joten mitäpä toista kiusaamaan. Rakashan tuo on ilman pokaaleja ja ruusukkeitakin.
Tuli käytyä myös pitkästä aikaa eläinten hautausmaalla. Siellä aistii ja näkee sen rakkauden määrän, mitä lemmikkieläimiin sisältyy. Pääasiassa siellä oli koirien ja kissojen hautoja, mutta myös pienempien lemmikkien viimeisiä leposijoja löytyy. Kaunis paikka.
Kävin myös hyvän ystäväni kanssa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja minä pöljä unohdin kameran kotiin. Harmitti todella. Tuskin seuraavalla kerralla menen uudestaan kasvihuoneisiin käymään. Mutta jos pihalta saisin jokun kuvan napattua. Kunhan ennen syksyä ehtisi, jotta olisi jotain kuvattavaakin.
3 kommenttia:
Ja menestystäkin on näköjään Hilmalle tullut, joten onnea - jatkoon myös!
No, yksi ROP-pentu pysti. Oltiin ainoita osallistujia. Siskonsa Bertta on niin hyvin esiintyvä ja kaunis, että meille ei ihan heti taida samanlaista menestystä tulla.
Höpön löpön Marjut, ei tuolla asenteella saa olla! Vielä Hilma tulee ja täysiä, hyvinhän tuo on teilläkin alkanut! Kaunis tyttö!
Lähetä kommentti