Olen aina pitänyt suomalaisista koiraroduista, vaikka sellaista ei minulla varmaan tule koskaan olemaan. Lapsuudenkodissa ehti olla kolme paimensukuista lapinkoiraa, Toni, Peikko ja Takku. Edelleen rotu on rakas sekä minulle että vanhemmilleni, mutta he eivät enää ottaneet Takun kuoltua uutta koiraa.Lauantaina olin hyvän ystäväni luona kylässä. Hänellä on lapinporokoira Martta. Ja tänään toinen ystäväni toi näytille suomenpystykorvan pentunsa, Anun. Pieni kettu-tyttö :)
Suomalaisissa koiraroduissa vaan on sitä jotain, ei sille voi mitään. Karjalankarhukoiraa ja suomenajokoiraa harvoin kaupunkioloissa näkee, joten aina koiranäyttelyissä käydessä täytyy käydä katsomassa lähempää.
Flunssa yrittää edelleen iskeä, hieman aivastuttaa ja paleltaa, mutta vielä ei ole petiin kaatanut. Täytyy ottaa lisää dopingia....
7 kommenttia:
Voi juukeli. Että voikin olla suloinen tuo kaimani. =D
Eikös olekin :)
Koirat ja yleensä eläimet ovat ihastuttavia, joihinkin kiintyy tosi paljon, naapurini muutti pois, hänellä on koira, johon olen tosi paljon kiintynyt...en tiedä näenkö enää..onneksi nyt minulla on oma rakas, voi että kun heihin kiintyy..
Tädilläni on aikoinaan ollut Suomenpystykorva!
Sinulle paranemisia, ja kaakaoa kannattaa juoda aina!D
Suomen pystykorva on kunnon koira :) Blogisi on tosi mielenkiintoisen oloinen, paljon kivaa luettavaa ja katseltavaa.
Kivaa kun on tullut uusia lukijoita :)
Voi tuota pikinokkapentua! Miten vain osaavatkin olla niin sykähdyttävän suloisia :)
Voi kuinka suloisia koiruja. Minä olen ihastunut suomenlapinkoiriin. Voi johtua siitä, että Mansikissa on puolet suomenlapinkoiraa, niin nyt niihin kiinnittää erityisesti huomiota. Meidän lähistöllä asuu vielä monta sellaista, aina niitä ihailen.
Lähetä kommentti