keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Paremmalla mielellä tänään

Olin jo paremmalla mielellä tänään, vaikka ilma olikin kamala. Suunnittelin kuntosalille lähtöä, mutta en viitsinyt myrskyyn ja sateeseen lähteä rämpimään.
Sain tehtyä taas pari työhakemusta, jippii! Pidän muutaman päivän taukoa, sillä selasin paikat läpi, eikä siellä mitän kovin kiinnostavaa ollut.
Eilen illalla tullessani enkun tunnilta näin viereisen rapun edessä siilin! Koko kesänä ei ole mitään havaintoja ollut, vaikka olemme vuosikaudet ruokkineet kerrostalomme pihalla siilejä. Niitä on ollut useampi ja myös poikueita ovat tehneet. Nyt on tainneet citykanit valoittaa entisen siilin pesän kaadettujen oksien alla. Minulla oli kaapissa kesällä ostettua kissanruokaa (siis siileille varattu, kissoja ei enää ole). Juoksin äkkiä sisälle ja laitoin ruokaa lautaselle. Vein sen hieman sivummalle rhodopensaiden alle. Sitten vaan käsineet käteen ja siili samaan paikkaan. Jätin sen rauhaan ja myöhemmin koiria ulos viedessä tarkastin tilanteen - lautanen oli tyhjä :)
Tänään vein heti kun alkoi hämärtää samaan paikkaan lautasellisen ruokaa. Lähdin koirien kanssa ulos ja takaisintullessa huomasin, että siellä siili oli syömässä. Tuli hyvä mieli. Täytyy yrittää jonkin aikaa viedä ruokaa, jotta saa tarpeeksi massaa selviytyäkseen talvehtimisesta.
Kyllä sitä voi tulla hyvä mieli pienistä asioista. Mutta hyvä niin.


6 kommenttia:

Laiza kirjoitti...

Mummulla ja pappalla on ollut kanssa tapana ruokkia siilejä. Joskus heidän takapihallaan saattoi nähdä viisikin siiliä ruokailemassa ja taisipa pappa rakentaa niille talvehtimispesänkin. Nyt niitä ei ole pariin vuoteen näkynyt. Toivottavasti tapaamasi siili jaksaa ruokkimisesi avulla paremmin nukkua talven yli.

Rita A kirjoitti...

Tervehdys! Löysin sinut Arjaannelin blogista ja tulin katsomaan kun tykkään Peppi Pitkätossusta.

Kiiltokuvapostauksissasi näin muutaman tutun kuvan. Minulla on ollut samoja. Juu, ja siilinkin olen nähnyt viimeksi eilen :)

ElsaIlona kirjoitti...

Hei, edelliseen postaukseen liittyen: kyllä työnhaustakin saa pitää välillä taukoa ilman huonoa omaatuntoa. Työnhaku on sinun työtäsi ja töitä tekevillä ihmisillä kuuluu olla vapaapäiviä. Ei siinä ole mitään sen kummempaa.

Ehkä tiedätkin tämän ajatusmallin, mutta muistutukseksi vain. :)

Muistan itse hyvin, kuinka tuo omatunto soimasi, jos ei 24/7 miettinyt työnhakua ja toiminut sen eteen, ja silloin oli niin hyvä kuulla toiselta lohduttavia sanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana juttu että ruokit siilejä. Itse en ole pihallammme niitä tänä kesänä nähnyt yhtään ihmettelinkin missä siilit on ? Orava sen sijaan saa sapuskaa, sekä pikkulinnut ovat tottuneet siihen että herkkuja tulee aamuisin. Linnut tulevat ihan lähelle kun niitä ruokkii tottuvat nopeasti ihmisiin. Muutama on tullut jopa kädestä syömään. terkut ritz

Hallatar kirjoitti...

Hih. =)

Neljä ensimmäistä lausettasi olisi voinut olla suoraan miun kirjoittamiani tuntemuksia. =)))

Siilit ovat hauskoja tuhisevia otuksia...

villasukka kirjoitti...

Minäkin näin tänään pari siiliä tallustelevan Hietanimessä kävelyllä ollessani jja oravia liuta perässä,,,,,,,,Suloisia