Tänään on ollut sekä hyvä että huono päivä. Jouduin aamulla tilaamaan lääkärin, kun oli sellainen tunne, että pieni, mutta kiusallinen vaiva oli tuloillaan. Ja oikeassa olin, sen labrakokeet osoittivat. Onneksi sain heti antibioottikuurin.
Illalla olin pari tuntia Senaatintorilla mielenosoituksessa, jossa vastustettiin romanialaisten kulkukoirien raakaa tappamista. Tiukkaa asiaa, ihania koiria ja samanhenkisiä ihmisiä. Olin tosin odottanut, että porukkaa olisi ollut paljon enemmän, mutta hyvä edes näin.
Jos kiinnostuit asiasta ja haluat auttaa, vierailepa täällä. Itse olen jo pitkään ajatellut liittyväni jäseneksi ja tänään sen tein.
Siellä oli myös pariskunta, joka vietti hääpäiväänsä. Täytyy sanoa, että hiukan tuli haikea olo. Kun joskus löytäisi sellaisen miehen, jolla olisi samat arvot. Jonka kanssa voisi antaa kodin sitä tarvitsevalle kulkurille. Joka arvostaisi niukkaa, mutta rikasta elämää. Jolle eläimet, taide, musiikki ja kirjat olisivat tärkeämpiä kuin status, raha ja business.
Mm. tällainen hurmaava, kauniisti harmaantunut 14-vuotias koira oli mukana mielenosoituksessa. Mä sitten rakastan vanhoja koiria, niin ihania ja kauniita.
Eikä päivää ilman postikortteja. Tällaisen ihanan kortin sain korttiringin Ullalta, kiitoksia :)
Vaihdossa muiden bullikortteja keräävien kanssa sain tällaiset:
Kävin myös nopeasti kirjastossa hakemassa varaamani kirjan ja sieltä "ota ja anna "kärrystä löytyi tämä. Tuskin alan reseptejä kokeilemaan, mutta pakkohan tuo oli pelastaa uuteen kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti