Alkaa pikku hiljaa rasittaa kova helle. Ei saa nukuttua, ei pysty menemään kuntosalille ja koko ajan nihkeä olo. Lisäksi sain jostain vielä virtsatieinfektion, joten antibioottikuurilla ollaan.
Yritin eilen kiertää hiukan kirppiksiä, mutta en kauaa jaksanut. Jotain pientä ja edullista sentään löytyi.
Tykkään Sarviksen astioista. Tällainen säilytyspurkki löytyi Fidalta. Hinta 1,50 euroa.
Vanha lastenkirja Hesyn perintöpuodista. Ostin kolme lastenkirjaa eurolla.
Tässä kirjassa on ihana mustavalkoinen kuvitus. On vuodelta 1954. Huonokuntoinen, mutta ostin kuvien takia.
Lisäksi yksi kirja, joissa on Kaarina Kailan kuvitus. Pidän kovasti hänen herkistä kuvistaan ja väreistään.
Nyt olisin saanut siivousinspiksen, mutta en tiedä, jaksanko tehdä mitään, kun hiki valuu jo vaikka istuisi paikalla. Huomenna yritän ainakin käydä Hesyn kirpparilla ja katsotaan, voisinko mennä kuntosalille. Siellä ei ole ilmastointia enkä vaan pysty ajattelemaankaan nyt liikuntaa...
Hilman kanssa ei pääse liikkumaan, raukka yrittää koko ajan tunkea itseään parvekkeelle, luullen siellä olevan viileämpää, mutta eihän eteläparvekkeella tällä kelillä voi oleskella. Olen yrittänyt kastella ja pitää pientä tuuletinta Hilman olotilan parantamiseksi.
Hei, mulla ei ole tänään postikorttipostausta. Ihan outoa. Löysin kyllä kirppiksiltä muutaman postikortin korttirinkiläisille, joten enpä laita niitä vielä tähän näkyviin, jotta pysyvät yllätyksenä.
1 kommentti:
Vanhat lastenkirjat on kivoja :) Mä toin mummulastani pari laatikollista mun isän ja hänen veljiensä vanhoja koulukirjoja, niitäkin on kiva katsella.
Lähetä kommentti