Sain tänään ajattelemisen aihetta ja toivoakseni eväitä tulevaisuutta varten. Kaikki lähtee itsestä ja omista ajatuksista. Miten päästä eroon alakulosta ja tietyntyyppisestä negatiivisuudesta, joka puskee oman positiivisen ja luottavaisen luonteeni läpi? Työmaata riittää, eikä välttämättä helppoa ole, mutta tasapainoinen, hyvä olo olisi hakusessa. Työnhaun suhteen yritän miettiä muitakin tapoja hakea töitä ja opetella rakastamaan itseäni enemmän. Olen hyvä ja ainutlaatuinen. Juuri tällaisena riitän.
Löysin Kampista eräästä liikkeestä tällaisen ihanuuden. Olen jo pitkään haaveillut buddha-patsaasta ja tällaisesta hiekkapuutarhasta. Nyt ne sattuivat samaan pakettiin
Hyvä ystäväni kävi kylässä. Oli ihana nähdä ja sain häneltä jo ennakkoon synttärilahjankin. Ihanan bulldoggikynttilän sekä kiven (punainen Kalsiitti Meksikosta). Olen jo pitkään ostellut silloin tällöin erilaisia kiviä. Piti ottaa tänne varakotiin kokoelma, mutta taisin pakata väärään laatikkoon, eivätkä tulleet muuttokuormaan mukaan. Nyt mulla on lahjaksi saatu kivi ja tänään itse ostamani lepidoliitti, joka on kotoisin Brasiliasta. Lahjan mukana oli hauska Zelda Wisdomin kortti
Korttipostiakin on tullut. Kuvat eivät ole kovin hyvät. Sain herlän postcrossingkortin Saksasta
Ja ostokortteina tällaisia kivoja
Kaunis Matti Kodan kortti, jonka tekstikin on osuva
Toivon, että pikku-siskoni suojelusenkelit ovat valppaana. Kuulin juuri, että Balilla on tapahtunut maanjäristys ja hän on siellä lomamatkalla. Olet ajatuksissani Taija, toivottavasti kaikki on hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti