lauantai 26. marraskuuta 2011

Joulukuuta odotellessa

Eipä näytä talvelta, kun ikkunasta ulos katsoo. Odotan kuitenkin kovasti joulukuuta. Sitä, että töissä selvitään hengissä joulukiireestä ja pitkistä päivistä ja pääsee joulunviettoon aattona vanhempien luo. Joulua en tänne väliaikaiskotiin tee, kynttilöitä ostan ja se saa riittää.
Odotan myös kovasti ensi vuoden vaihtumista. Pääsen keväämmällä omaan kotiin ja olisi tarkoitus pistää elämäntapansa remonttiin. Kutsuttakoon sitä vaikka uudenvuodenlupaukseksi. Näin ei voi jatkua. Työ vie mun energian enkä jaksa mitään. Paino tuntuu nousevan kun ei jaksa/ehdi liikkua ja kun ottaa päähän, lääkitsen itseäni herkuilla, huokaus.

Ostin tällaisen joulukalenterin. Postikorttina tämä onkin ollut jo erään postikorttirinkiläisen sivuilla esillä. Vieläkään ei tosin ole selvinnyt, kenen piirtämä tämä kalenteri on.


Kuuntelen juuri Radio Aallolta Mr. Lordin levyvalintoja. Tykkään tyypistä niin paljon. Ihana, aito persoona. Kaffet on valmiit ja yritän tehdä enkunläksyt, kirjoitella postcrossingkortteja ja ehkä aloittaa joulukorttienkin kirjoittamisen. Josko edes osa menisi siistinä ja ehjänä perille vastaanottajiaan ilahduttamaan. Tekisi mieli boikotoida, mutta kun kortit on mulle rakkaita, niin vielä tahdon yrittää....

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kalenterissa on sitä jotakin, joulun tuntua.
Ei suklaakalenterit oikein tahdo tämän ikäisestä olla mistään kotoisin.
Voihan se suklaa tietysti olla hyvää!
Terveiseni Tampereelta Joulun kortit-tapahtumasta.
Siellä meitä korttihulluja istui tuoleilla plaraamassa korttilaatikkojen aarteita.
Ostin kyllä nyt enemmän kuin koskaan.... Ja sinullekin myös!
t. Paula

Bullukat kirjoitti...

Tykkään myös kimalteisista, perinteisistä saksalaisista joulukalentereista, mutta tämä tuntui juuri nyt kivalta.

Kiitos terkuista. Sulla on ollut ihana päivä. Jännää, että mullekin löytyi jotain :) Kiitos jo etukäteen.

sini kirjoitti...

Miten voi mahdollista olla ettei kalenterissa ollut tuon kortin tekijää??? Jäänee arvoitukseksi tämäkin asia! ;(

(luitko VARMASTI kaikki tiedot tarkasti??;)

Bullukat kirjoitti...

Ei ollut kuin nimikirjaimet, joista kukaan ei tekijää tunnustanut. No, rahat meni syöpäjärjestölle, eli hyvään tarkoitukseen.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Bullukat kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.