perjantai 16. joulukuuta 2011

Viikon paras päivä - perjantai

Perjantai on ehdottomasti viikon paras päivä. Työviikko takana,  koko viikonloppuvapaa edessä. Tuntuu siltä, että ehtii tekemään paljon, vaikka vapaata ei olekaan paria päivää enempää. Totuus tulee ilmi lauantaina - liian paljon mitä pitäisi tehdä, missä käydä, ketä tavata. Vain murto-osan ehtii suunnittelemastaan toteuttamaan. Onneksi viiden päivän kuluttua on taas edessä uusi viikonloppu, uusine kujeineen.

Nyt nautin perjantai-illasta. Todella kiireinen ja mehut vienyt työviikko on ohi. Katsoin elokuvan Parfyymi. Oli melko hyvä. Kuuntelen rauhoittavaa musiikkia ja nautin pari lasillista viiniä. Tuikut palavat ja Hilma kuorsaa rahin päällä. Ei ole kiire minnekään.

Maanantaina oli tarjolla harvinaista herkkua  - sain kutsun työhaastatteluun. Raskaan työpäivän jälkeen sateessa haastateltavaksi. Työtehtävät osoittautuivat haastaviksi eikä edeltäjää olisi ollut opettamassa. Sain käsityksen, että heti pitäisi tarttua puikkoihin ja osata itse opetella työt. Jo haastattelun aikana tuli tunne - onkohan tämä minun paikkani. Haluanko tätä? Olisiko liikaa hypätä täysin väsyneenä nykyisestä työstä ilman lomaa opettelemaan monia uusia ohjelmia ja töitä? Enpä olisi uskonut toivovani, etten paikkaa saisi, kun olen yli 140 hakemusta kirjoittanut ja uutta työtä suurinpiirtein rukoillut. No, toiveeni toteutui. Palkkasivat sellaisen,  jolla oli monipuolisempaa sihteerikokemusta. Hyvä näin. Minun täytyisi saada itseni kuntoon, päästä eroon stressistä, saada nukuttua ja päästävä jonkinlaiseen rytmiin kiinni. Nykyään olen työpäivien jälkeen niin poikki, että meinaan nukahtaa istualleni. Ei puhettakaan, että jaksaisi mitään harrastaa. Itsensä hoitaminen tulee olemaan ensi vuoden teema elämässäni. Ja tietysti sen oikean ja paremman työpaikan etsiminen.

Mukavaa viikonloppua lukijoille, jos teitä vielä on olemassa. Laittakaapa jonkinlainen kommentti, niin tiedän, etten itselleni kirjoita.


Tämä on melko huonosti valaistu asunto, siksi pimeä kuva. Hilma kuorsaa tyytyväisenä :)


Taidetta kotiin. Tämä on Maarit Lassilan keramiikkatyö nimeltään Meduusa.  Kauniimpi luonnossa kuin kuvassa. Ja kuvattu aivan vääränlaista taustaa vasten.

5 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

Hyvää viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Hilma !!

Olihan se positiivista että tuli kutsu haastatteluun, vaikka ei se oikealta paikalta tuntunutkaan.
Kaiketi siitä saa edes vähän voimia jatkaa työhakemusten kanssa
veivaamista.
Hyvää viikonloppua !
T.Riitta

Bullukat kirjoitti...

Kiva, että joku täällä käy piipahtamassa :)

Jaana kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua, muista lepäillä, ota Hilmasta esimerkkiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Toki sinun blogiasi luetaan innokkaasti - varmasti muutkin kuin minä!
Jaksamista ja joulun odotusta sinulle, t. Paula