sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Rennosti viikonloppuna


Olen parin viimeisen viikon aikana istunut päivittäin useita tunteja tietokoneen ääressä. Selannut avoinna olevia työpaikkoja ja tehnyt hakemuksia. Olen ollut ärtynyt ja lyhytpinnainen. Päätin viikonloppuna rajoittaa tietokoneen käyttöä ja yrittää nollata pääni.
Lauantaina olin kampaajalla ja ostin uusia okran värisiä kynttilöitä. Tänään olen nauttinut parvekkeella auringon lämmöstä ja lukenut ison kasan naisten- ja sisustuslehtiä. Pudonneita lehtiä piti myös ulkona kerätä ja laittaa kirjojen väliin prässiin.
Vaihdoin radiokanavaa. Olen iät ajat kuunnellut Groovea, kun siellä soitetaan paljon nuoruudestani tuttua discomusiikkia. Osaan melkein ulkoa kappaleiden soittojärjestyksen, joten oli kai aika etsiä jotain muuta kuunneltavaa. Ensimmäiseksi osui kohdalle Radio Aalto. Tätä sitten jonkin aikaa kuunnellaan. Tein myös koirien kanssa eri lenkit. Hilma on reipas murkkuikäinen neiti ja tahtoo mennä ja kovaa. Kylli taas muori-iässä oleva filosofointiin taipuvainen laiskiainen. Tänään oli laatuaikaa kummallekin tarjota, kun pääsivät erikseen päivälenkille kanssani.
Toivon, että jaksan ensi viikolla taas harrastaa liikuntaa, mikä sekin on jäänyt viime aikoina vähiin. Työhakemuksia tietysti pitää tehdä, mutta ei se saa täyttää kaikkia päiviä. Ehkä tasapaino eri osa-alueiden välillä jossain vaiheessa löytyy. Vielä on hieman hakusessa...

1 kommentti:

Sirkka kirjoitti...

Täällä on syksyn pirteät värisävyt valloillaan...kohta saakin kahlia lehdissä ellei sitten peräti peuhata niissä, meinaan jos oikein ison kasan haravoi kasaan!
Nyt juostaan vain kilpaa lehtien perässä...:)

Pirteää syksyn jatkoa sinulle!